Seurakunnan jättäminen tai vaihtaminen uuteen ei ole vain tämän ajan individualistiseen elämänmuotoon liittyvä ilmiö. Jo varhaisilla vuosisadoilla vaikuttaneet erämaan isät ja äidit tunsivat sen omissa pienissä yhteisöissään. Äiti Syncletica neuvoi yhteisön vaihtamista harkitsevia: "Jos elät luostariyhteisössä, älä muuta toiseen paikkaan. Siitä voi seurata sinulle paljon vahinkoa."

Jos lintu jättää pesän, jossa hautoo muniaan, teko voi estää munien kuoriutumisen. Samoin munkki tai nunna voi tulla kylmäksi ja hänen uskonsa tuhoutua, jos hän kulkee paikasta toiseen.

Sitoutuminen ja paikalla pysyminen ei ole meidän aikamme rakastama viesti — ja vaikea läksy se oli erämaassakin. Moderneissa korvissa erämaan opetukset saattavat tuntua kuitenkin tylyiltä ja kummallisilta. Turhautuneelle erämaan veljelle isä Mooses lausahti: "Istu kammioosi, ja se opettaa sinulle kaiken."

Paastonaikaan sopii mietittäväksi hengelliseen kasvuun liittyvä neuvo: "Ala siitä, missä olet ja kuka olet." Tavallisesti emme halua aloittaa siitä missä olemme, vaan haluaisimme tehdä sen jossakin muualla, koska siellä on arvattavasti helpompi aloittaa.

Kun olemme tyytymättömiä, ensimmäinen ja helpoin neuvo yleensä on: muuta mitä voit ja lähde, vaihda paikkaa ja ihmisiä. Joskus niin on varmasti tehtävä, esimerkiksi, kun koemme, että meille tehdään väkivaltaa ja kasvumme estetään.

Mutta jos liikkeelle ajaa sisäinen levottomuus tai tyytymättömyys, tuleeko rauha paikkaa vaihtamalla? Päinvastoin: sen, mitä pakenee, löytää edestään. Rukouksen pysäkillä saa rohkeuden nähdä sen, mikä juuri nyt on olennaista, mikä on seuraava askel ja seuraava tehtävä.