Sivun toiminnot

Vaihtoehtoisia näkökulmia pariviestintään

Anna-Kaarina ja Matti Palmu tietävät, mistä kenkä voi puristaa parisuhteessa.

Etiopian Mekane Yesus -kirkon perhekasvatusohjelman kouluttajina työskennelleet terveydenhoitaja Anna-Kaarina ja pastori Matti Palmu ovat huomanneet, että parisuhdeongelmat ovat Etiopiassa ja Suomessa yllättävän samankaltaisia. Heidän mukaansa avioparien viestintä rajoittuu molemmissa maissa usein lapsiin ja arkisiin rutiineihin.

— Mies ja nainen puhuvat harvoin suhteestaan ja yhteisistä suunnitelmistaan. Tunteista puhuminen on monille pareille liki vieras aihe, Matti Palmu mainitsee.

Anna-Kaarina Palmu toteaa, että molemmissa maissa parisuhdehuolien taustalla on samoja syitä.

— Puhumisen vähäisyyden lisäksi pareilla ei ole juuri lainkaan yhteistä aikaa. Myös arvostuksen osoittaminen kumppanille on harvinaista, hän toteaa.

Afrikan sarvessa sijaitsevalla Etiopialla ja pohjoisella Suomella on silti kulttuurisesti suuria eroja. Matti Palmun mukaan Etiopiassa mies on yhä perheen pää, joka edustaa perhettä kodin ulkopuolella.

— Etiopiassa ajatellaan, että jokainen menee joskus naimisiin. Lisäksi perheeseen Etiopiassa kuuluu koko suku, ei pelkästään ydinperhe, hän mainitsee.

Anna-Kaarina Palmu kertoo, että Etiopiassa nainen joutuu usein vastaamaan yksin kodista ja lapsista. Palmujen pitämillä avioliittokursseilla naiset ovat uskaltautuneet kertomaan miehilleen omista toiveistaan.

— Pyrimme rohkaisemaan naisia etsimään itselleen tasa-arvoisempaa roolia avioliitossa. Kristillisen perhemallin avulla pyrimme samalla vahvistamaan naisten ja tyttöjen asemaa, hän toteaa.

Avioliittokursseilla Palmut kannustavat pareja luopumaan etiopialaisiin tapoihin yhä kuuluvasta tyttöjen ympärileikkaamisesta eli silpomisesta. Työssään he pyrkivät hillitsemään myös aidsin leviämistä.

— Tyttöjen silpominen on Etiopiassa valitettavan yleistä. Ei riitä, että vanhemmat päättävät luopua tavasta. Tytön isoäiti voi viedä lapsen vanhemmilta salaa silvottavaksi. Myös tyttö itse voi ikätoveriensa sosiaalisen painostuksen vuoksi haluta väkivaltaista toimenpidettä, Anna-Kaarina Palmu pahoittelee.

Palmut ovat Mekane Yesus -kirkossa Raamattuun perustuvan avioliitto- ja perhetyön uranuurtajia. Vajaassa kuudessa vuodessa he ovat tehneet työmuotoa tutuksi muun muassa 20 hiippakunnassa ja neljässä teologisessa seminaarissa. Tähän asti kurssit on suunnattu kirkon työntekijöille ja heidän puolisoilleen. Afrikkaan Palmut palannevat ensi syksynä.

— Tähän mennessä Mekane Yesus -kirkon perhetyö on ollut parisuhdetta vahvistavaa työtä. Jatkossa keskitymme uusien avioliittokouluttajien opettamiseen ja perheneuvojien kouluttamiseen.

Palmut ovat olleet lähetystyössä Etiopiassa yli 20 vuotta. Naimisissa he ovat olleet 35 vuotta. Korallihääpäiväänsä neljän aikuisen lapsen vanhemmat viettivät helmikuun alussa. Viime kesästä lähtien Anna-Kaarina ja Matti ovat asuneet Kaivokselassa.

Pariviestinnästä he innostuivat parikymmentä vuotta sitten osallistuessaan itse avioliittoleirille.

— Kurssilla oivalsimme, että avioliitosta on pidettävä huolta. Leirin jälkeen ryhdyimme itse kouluttautumaan perhetyön ohjaajiksi, Matti Palmu kertoo.

Kevään aikana Palmut juontavat Vantaankosken seurakunnassa kaksi parisuhdeiltaa. Pariviestintää afrikkalaisin maustein -illassa 5.3. he kertovat myös työstään Afrikassa. Tilaisuudessa on luvassa asiaa ainakin kuuntelemisen tärkeydestä sekä vaihtoehtoisia näkökulmia pariviestintään. Lähekkäin ja sylikkäin -illassa su 7.5. Palmut saavat puhua selkokielisesti seksin merkityksestä avioliitossa.

— Etiopialaisessa kulttuurissa seksistä suoraan puhuminen ei kuulu maan tapoihin. Avioliittokurssien ohjelmissa aihe on verhottu kiertoilmaisujen taakse, Matti Palmu mainitsee.


Eija Harju
kuva Sini Pennanen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...