Fundamentalisti-näytelmän aihe on mitä ajankohtaisin. Fundamentalisteja on tässä maassa, mutta myös Amerikassa ja islamilaisessa maailmassa, ja tämä pieni joukko näkyy ja kuuluu. Näytelmän Heidi on fundamentalisti.

On myös pappeja, jotka kysyvät voiko kirkko pysyä pystyssä, jos se pitää kiinni esimerkiksi helvetistä kirjaimellisesti tulisena järvenä. Näkyykö kirkon elämässä armo, rakkaus ja ihmisen tukeminen, vai hukkuvatko nämä perusasiat virsikirjan uudistamisen ja muka uudistetun jumalanpalveluksen jalkoihin? Mihin tarvitaan kirkollisia symboleja, kun tavallinen kansalainen ei niitä kuitenkaan ymmärrä? Näitä kysyy näytelmän pappi, tai entinen pappi, Markus Hautala.

Aihe on mitä vakavin, mutta teatteri Jurkan pieni mutta täysi katsomo hyrähtää aika ajoin nauruun. Taitava käsikirjoitus ja osaavat näyttelijät saavat huumoria näköjään mihin vain.

Markus Hautala on idealisti. Kukapa muu kuvittelisi saavansa lähes hengittämättä fraaseja ja raamatunlauseita latelevan käännyttäjän kuuntelemaan ja vielä ajattelemaan asioita uudelleen. Markus tähän yritykseen ryhtyy, mutta taustalla vaikuttaakin vanha tunnesuhde. Heidi on entinen rippikoulutyttö, se kaikkein paras, kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt Markus on lähes 60, Heidi melkein 40. Ihan toisenlainen, mutta jossakin sisimmässään sama. Vai onko? Tämäkö, joka sanoo Markusta saatanan äänitorveksi.

Näytelmä yllyttää taas kerran ihmettelemään sitä, mikä saa jonkun uskomaan, että vain hänellä on koko totuus ja oikeus tuomita kaikki muut. Totuuden julistaja tarkoittaa hyvää, mutta saa aikaan pahaa. Miksi joku tarvitsee niin tiukan opin, ettei omalle ajattelulle jää tilaa minkään vertaa?

Kukin meistä on omien kokemustensa vanki. Jonkun elämänkokemusten jäljet näkyvät selvemmin kuin toisen. Heidi sairastaa riippuvuutta. Kun hän pääsee yhdestä, tulee toinen tilalle. Markus taas ei opi kahdessakymmenessä vuodessa nuoremmista naisista mitään. Kumpikin toistaa näytelmässä itseään. Ihmiset eivät ole joko tai, vaan sekä että. Mustaa ja valkoista on niin Markuksessa kuin Heidissäkin.

Tuttavapiirin fundamentalisteja yhdistää rankka lapsuus ja vahva auktoriteetin kaipuu. Jollekin ankaran uskonnollisuuden kausi on välivaihe, josta seuraa toisenlainen usko. Ajatusmaailma on saattanut lähentyä Tuomas Akvinolaista, joka sanoi Jumalasta et-temme tässä elämässä voi tietää, mikä hän on. Joku toinen näyttää kaipaavan yhä vahvempaa johtajaa ja tiukempaa oppirakennelmaa, josta sivullisen mielestä alkaa inhimillisyys olla kaukana.

Mitä totuuden tietäville ihmisille pitäisi tehdä? Suvaita? Yrittää puhua järkeä? Juha Jokela, entinen seurakuntanuori, pisti oman fundamentalistinsa Heidin terapiaan. Mahtaako hän näin antaa vinkin muillekin?

Fundamentalisti 27.5. asti
Teatteri Jurkassa