Tämän vuoden Runeberg-palkittu Riitta Jalosen romaani Kuvittele itsellesi mies kertoo kahdesta naisesta ja yhdestä miehestä. Vaikka kirjan aihe on ikiaikainen, romaani yllättää ja hätkähdyttää. Se vie naiset tiiviisti lähelle toisiaan ja tutkimaan toistensa elämää.

Kirjan vaimo Mirjami on puutarhuri, jonka huonekasvit, kaikkiaan kuusikymmentäviisi kappaletta, täyttävät olohuoneen ja koko talon alakerran. Kun Mirjami tulee kotiin Madeiran matkaltaan, hän huomaa heti, että talossa on ollut vieras nainen. Mirjami kantaa kasvit ulos pakkaseen ja ne paleltuvat joka ikinen, kaktuksetkin.

Inari Ojut on taidemaalari ja Mirjami on tavannut hänet, käynyt tämän galleriassa näyttelyn avajaisissa. Inarillakin on kasveja, kuolleita, prässin läpi litistettyjä ja kansien väliin säilöttyjä. Ne on kerätty liki neljäkymmentä kesää aikaisemmin. Kasvisto on Inarin kallein aarre, mutta hän ei ole näyttänyt sitä kenellekään ja nyt kasvit alkavat rapista ja vähitellen hävitä. Ne ovat muuttumassa pelkäksi pölyksi, sattumalta juuri niinä kuukausina, jotka Inari on viettänyt Mirjamin miehen, Kalevin kanssa.

"Muotokuvan tekeminen on toisen ihmisten ottamista itsen sisälle," Inari sanoo kirjassa. Hän haluaa ehdottomasti maalata Mirjamista taulun. Mirjami puolestaan on jo vaihtanut kengät Inarin kanssa ennen kuin edes tunsi tätä.

Henkilöitä on vähän, usein vain kaksi, mutta he täyttävät koko kertomuksen, ja joskus vain pelkkä valokuva riittää. Romaani nostaa esiin keski-iän naiseuden, tyhjän kodin, josta lapset, kaksostytöt ovat lähteneet. Naisten samankaltaisuuden ja näkymättömän pyrkimyksen siihen. Mutta myös erillisyyden, sillä kaksostyttöjä täytyy vihdoin oppia ajattelemaan yksilöinä, puhumaan yhdelle kerrallaan. Mies on auttamatta sivustakatsojana tässä romaanissa.

Jalosen teksti on lyhyttä, toteavaa, melkein yksinkertaista. Kuitenkin yhteen lauseeseen sisältyy paljon enemmän kuin aluksi näyttää, usein koko menneisyys. Muutama sana kertoo kaiken elämänmuutoksista, joita tapahtuu koko ajan, mutta joita ei edes huomaa. Myös lapsuuden muistot ovat vahvoja, ne viiltävät kirkkaina päähenkilöissä ja heidän liikkeessään.

Palkintolautakunnan perusteluissa todetaan, että kirja on psykologinen jännitystarina, jossa yhdistyvät pienoisromaanin dekkarimainen tiiviys ja kirjallisesti kiinnostava ihmiskuvaus. Paremmin sitä ei varmasti voisi sanoa.