Sivun toiminnot

Turhapuro vai pikku Myy?

vala-7-nettiin_Page_02_Image_0002.jpg

Sankareita ihaillaan, renttuja rakastetaan. Suuret suomalaiset -listalle vuonna 2004 pääsi kuitenkin vain sankareita. Mutta ehkä rentut nousevat, kun YLE aloittaa äänestyksen suosituimmista fiktiohahmoista, "satusuomalaisista".

Ideassa on itua, sillä Antti Rokka ja Muumipeikko ovat vaikuttaneet suomalaisten identiteettiin yhtä lailla kuin Mannerheim tai Sibelius. Itsekään en olisi sitä mitä olen ilman Sinuhea tai Selja-sarjan Virvaa.

Henkilöiden ohella Satusuomalainen panee pohtimaan fiktion käsitettä: Ketä me nyt oikein äänestämme? Jos äänestän Jukolan Jussia, äänestänkö itse asiassa Kiveä? Ja kuka saa äänen siltä, joka äänestää Uuno Turhapuroa — Uuno, Loiri vai Spede? Tarina ja tekijä ovat yhtä.

Lisäksi moni suurmies elää kahdella tasolla. On olemassa oikea Kekkonen ja tarina-Kekkonen, ja on monta Matti Nykästä. Matti-elokuvan nähneelle nuorelle oli uutta, että Nykänen on ollut loistava mäkihyppääjä. Hänelle oli tuttu vain lööppi-Matti, ja nyt tuli rinnalle filmin puolifiktiivinen Matti. Se urheilusankari, jonka ansiosta myöhemmät Matit ovat saaneet elämän, on muuttunut lähes kuvitteelliseksi. Matti Nykänen voisi siis olla ääniharavana myös Satusuomalaisissa kuten oli Suuret suomalaiset -kilvassa.

Tosiasiassa kaikki suuret suomalaiset, kuten Elias Lönnrot, Aleksis Kivi tai Minna Canth, ovat meille pikemmin tarinoiden henkilöitä kuin ihmisiä. On tarina miehestä, joka juoksi kokoon Kalevalan, tarina väärin ymmärretystä taiteilijanerosta ja tarina tasa-arvotaistelijasta.

Ihminen hahmottaa elämää tarinoina, omina ja muiden. Siksi sitäkään ei kannata nauraa, että joku sotkee sarjafilmin henkilön häntä esittävään näyttelijään. Me kaikki sekoitamme faktaa ja fiktiota. Jokainen suomalainen on elänyt paitsi oikeiden ihmisten myös eri tavoin kuvitteellisten henkilöiden kanssa.

Kannattaa siis kysyä, onko omassa tarinassa mukana Väinämöinen, Hymypoika tai pikku Myy. Voi vaikka itsetuntemus lisääntyä. Lisää aiheesta: www.yle.fi/satusuomalainen.

Tuula Korolainen
kirjailija
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...