Sivun toiminnot

Sinappia rintaan

vala-7-nettiin_Page_12_Image_0008.jpg

Vilustumisoireisiin tehoaa parhaiten valkosipuli, mikäli on uskominen Sipulimaitoa ja käärmekeittoa -kirjan (2006) ohjeisiin. Useammassa kuin kahdessa tai kuudessa kirjan ohjeessa mainitaan valkosipuli: milloin kynttä imeskellään viimeiseksi ennen nukahtamista, pujotetaan neulalla lankaan ja ripustetaan kaulaan pariksi päiväksi tai sivellään murskattuna kumpaankin jalkapohjaan. Myös sinappi helpottaa flunssan oireita. Sitä pitää levittää paperille ja sinappiarkit läntätään rinnuksille tai selkään. Johan yskä lähtee.

Suomen Lähetysseuran julkaisemaan kirjaan on kerätty vuoden jokaiselle päivälle pieniä vinkkejä terveydenhoitoon. Niitä voi lukea päivä kerrallaan tai etsiä täsmäohjeita jonkin tietyn taudin taltuttamiseksi. Kirjaan on koottu vanhoja ja uusia terveysohjeita omasta maastamme sekä muun muassa Afrikasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta. Mukana on myös muutamien kansanedustajien ja julkisuuden henkilöiden ohjeita pitkän terveellisen elämän saavuttamiseksi.

Kirjan esipuheessa kehotetaan käyttämään tervettä järkeä kirjan ohjeiden noudattamisessa. "Sopivan kuuma" silitysrauta korvatulehduksesta kärsivän lapsen korvan päällä tuntuu uhkarohkealta verrattuna vanhan ajan harmittomaan lämpimällä vedellä täytettyyn pulloon. Mutta ohjeen mukaan rauta onkin korvan päällä ainoastaan yön yli. Ja aamulla hakemaan lääkäriltä antibiootteja.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...