Paaston ydin on hiljaisuudessa
Vappu Olsbo toteaa, että elämän tasapaino vaatii myös hiljaisuutta.
Reilu kaksi vuotta sitten Rekolan seurakunnan pappi Vappu Olsbo meni ensimmäiseen hiljaisuuden retriittiinsä epävarmana siitä, mitä tuleman piti.
— En rohjennut aikaisemmin mennä retriittiin, vaikka olin jo pitkään ikävöinyt ja kaivannut lepoa ja rauhaa, sitä että ollaan yhdessä hiljaa Jumalan edessä. Asia vaati kypsyttelyä. Pelkäsin esimerkiksi sitä, kuinka paljon puhuisin sen jälkeen, kun olen ollut ensin pari päivää puhumatta.
Lisäksi pastori kertoo, ettei hän kymmenen vuotta sitten olisi edes osannut kuvitella sellaisia seurakunnan tilaisuuksia, joissa ei pidettäisi puheita tai saarnoja.
— Tärkeää on minulle kuitenkin yhä se, että Raamatun sanat ja sanoma ovat jollain tavalla esillä retriitin hartauksissa, virikepuheissa ja musiikissa. Silti minulla ei ole enää Jumalalle niin paljon sanoja kuin ennen. Tärkeämpää on kuulostella Raamatun äärellä, mitä sanottavaa ja annettavaa Jumalalla on minulle.
Myös omissa päivittäisissä hiljaisissa hetkissään Olsbo kertoo oppineensa lukemaan Raamattua uudella tavalla: joskus yksi tai kaksi raamatunjaetta riittää hyvin parikymmentä minuuttia kestävän hetken sisällöksi ja rukousaiheeksi. Joskus hän voi viipyä yhden jakeen ääressä useammankin kerran.
— Raamattu voi puhutella ilman selityksiä ja ilman että ymmärtäisin kaiken järjelläni. Kyse on viime kädessä siitä, luotanko Jumalaan ja uskallanko vain heittäytyä hänen vietäväkseen.
Yhdessä hiljaa
Retriittiin osallistumisen kynnys osoittautui monella tavoin matalaksi. Osallistujan ei tarvinnut millään lailla huolehtia retriitin ohjelmasta. Välillä kokoonnuttiin yhteen, ja sitten oltiin taas kukin erikseen hiljaa. Silloin saattoi halutessaan vaikkapa lukea jotakin. Pelko puheripulista retriitin jälkeen oli sekin turha.
— Yhdessä hiljaa oleminen oli paljon helpompaa kuin olin ajatellut. Sitä paitsi jos tulee tarve puhua oman elämän asioista, voi mennä juttelemaan retriitin ohjaajan kanssa. Hän on siellä sitä varten, Vappu Olsbo kertoo.
— Muihin retriitin osallistujiin ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota. Niinpä retriitissä ei yleensä ole esittelykierrosta. Kenenkään ei siis tarvitse kertoa koko ryhmälle nimeään ja ammattiaan. Mukavaa on myös se, ettei retriittikokemustaan tarvitse ryhtyä ruotimaan jälkeenpäin.
Ensimmäisen retriitti ei jäänyt Olsbolla viimeiseksi.
— Joskus on kyllä käynyt niin, että olen ollut hiljaisuudessa vain ulkonaisesti. Silloin olen miettinyt ja suunnitellut edessäni olevia tekemisiä, vaikka tarkoitukseni onkin ollut olla kuulolla, kuuntelemassa Jumalaa.
— Suunnilleen joka kerta olen rukoillut: Herra Jeesus Kristus, armahda minua. Tuohon rukoukseen sisältyy kaikki, myös sisäinen hiljentyminen.
Vapautus vaatimuksista
Vappu Olsbo on vakuuttunut siitä, että pitempiaikainen hiljaisuudessa viipyminen onnistuu helpommin yhdessä toisten kanssa.
— Olen tekevä ihminen. Keksin kyllä kotona aina jonkun nurkan, jota voi alkaa järjestää uusiksi vaikka heti siivouksen jälkeen. Nautin kotitöistä, ne eivät ole minulle mitään pakkopullaa. Silti on hyvä muistaa, että elämän tasapaino ja työssä jaksaminen vaatii myös hiljaisuutta.
Olsbo haluaa tarjota toisillekin mahdollisuuksia osallistua retriittiin. Hän toimii retriitinohjaajana ensimmäisessä Rekolan kirkolla pidettävässä paastonajan päiväretriitissä 1. huhtikuuta. Toisena ohjaajana toimii kanttori Noora Hultin.
— Hiljaisuus ei ole vain puhumattomuutta, vaan sielun, mielen ja ruumiin lepoa, vapautusta vaatimuksista ja suorituksista sekä ihmisen omista tavoitteista.
Olsbon mukaan retriitteihin osallistuminen sopii yleensä kaikille niille, jotka tuntevat vetoa hiljaisuuteen.
— Mutta sellaiselle, joka on vasta kokenut menetyksen tai joka elää akuutissa kriisissä, voi retriitissä oleminen olla liian raskasta.
Uusia teitä
Hiljaisuuden hetket ja ajat ovat perua vuosituhanten takaa. Kristillisessä kirkossa etenkin paastonaika on ollut vanhastaan hiljentymisen aikaa.
— Ennen kuin Jeesus aloitti julkisen toimintansa hän paastosi 40 päivää erämaan hiljaisuudessa yksinään, tai paremminkin kahdestaan Jumalan kanssa. Siinä toteutui rakkauden kaksoiskäsky: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Ensin Jumala ja vasta sitten ihmiset ja työ heidän parissaan, kertoo Vappu Olsbo.
Pääsiäistä edeltävä suuri paasto alkaa laskiaistiistain jälkeisenä tuhkakeskiviikkona, tänä vuonna 1. maaliskuuta. Paastopäiviä tulee pääsiäiseen mennessä 40, sillä sunnuntaipäiviä ei lasketa mukaan. Jeesuksen lisäksi Raamatussa kerrotaan myös Mooseksen paastonneen yksinäisyydessä 40 päivää ja 40 yötä.
— Toisinaan minua harmittaa, että Jeesuksen puheista muistetaan usein vain lähimmäisenrakkaus. Raamatussa kerrotaan useampaan kertaan, miten Jeesus vetäytyi johonkin autioon paikkaan, jonne hän kutsui myös opetuslapset kanssaan. Myös kärsimyksensä edellä hän meni rukoilemaan yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen.
Messuissa ihmisiä kutsutaan usein ehtoolliselle Jeesuksen sanoin: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon."
Olsbon mukaan paasto on ilmaus siitä, että ihminen etsii Jumalaa koko persoonallisuudellaan.
— Kristillinen paasto on luonteeltaan hengellistä – tosin ruoasta tai muusta kieltäytyminen voi auttaa keskittymään Jumalaan ja hänen toimintaansa, kuulemaan hänen ääntään. Kyse on siitä, että annan Jumalan avata elämääni uusia teitä, näköaloja ja näkökulmia, toisenlaisia tärkeysjärjestyksiä ja rakkaudentekoja kuin itse osaan ajatella.
Paastonaikana kirkoissa
Hakunilan kirkko
Tuhkakeskiviikon messu ke 1.3. klo 20. Laskeudutaan paastoon tekemällä tuhkaristi otsaan ja käymällä ehtoollisella.
Hiljaisuuden illat to 2.3., 23.3. ja 6.4. klo 18–21. Hiljaisuutta, raamattumeditaatiota ja pohdintaa uskosta.
Hämeenkylän kirkko
Paastonajan iltaehtoollinen su 5.3. klo 18. Mukana Vox Silentii -lauluyhtye.
Korson kirkko
Tuhkakeskiviikon messu ke 1.3. klo 20. Laskeudutaan paastoon tekemällä tuhkaristi otsaan ja käymällä ehtoollisella.
Paastonajan hiljaiset rukoushetket su 5.3., 12.3., 19.3., 26.3. ja 2.4. klo 18 kappelissa. Rukoushetki kestää noin puoli tuntia, josta 20 minuuttia hiljaisuutta. Tilaisuuden jälkeen mahdollisuus keskusteluun ja rippiin.
l Hiljainen messu ke 15.3. klo 20 kirkossa.
Myyrmäen kirkko
l Tuhkamessu ke 1.3. klo 18.30. Laskeudutaan paastoon tekemällä tuhkaristi otsaan ja käymällä ehtoollisella.
Rekolan Pyhän Andreaan kirkko
Tuhkakeskiviikon messu ke 1.3. klo 19. Laskeudutaan paastoon tekemällä tuhkaristi otsaan ja käymällä ehtoollisella.
Hiljaisuuden iltapäivä la 1.4. klo 11.30–18. Ohjelmassa yhteinen rukoushetki, rukouslauluja, lyhyt virikepuhe ja ehtoollisenvietto. Suuri osa ajasta ollaan hiljaisuudessa. Kukin voi vetäytyä omaan rauhaansa eri huoneisiin. Mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 6.3. alkaen Vappu Olsbo p. 050 4145 610.
Seutulan kappeli
Hiljaisuuden messu su 5.3. klo 12. Avustaa sellisti Teppo Tuominen.
Tikkurilan kirkko
Tuhkakeskiviikon messu ke 1.3. klo 17. Laskeudutaan paastoon tekemällä tuhkaristi otsaan ja käymällä ehtoollisella.

