Jos olet fiksu, et voi olla kaunis. Ja päinvastoin. Niinhän meille on opetettu, mutta pastori Maria Sundblom ei sitä niele. Häntä ärsyttää naisten luokittelu ulkonäön perusteella ja kaikenlainen karsinointi.

— Minun mielestäni nainen saa rauhassa olla turhamainen tai bimbo tai mitä tahansa, kunhan se on hänen oma valintansa. Ei nainen ole uhri, jos hän haluaa pitää huolta ulkonäöstään. Tällaisia ahtaita rooleja haluaisin laajentaa. Erityisesti haluaisin, että tytöt rohkaistuisivat päättämään itse.

Toisaalta hänestä olisi tekopyhää julistaa, ettei ulkonäöllä ole merkitystä. On sillä.

— Mikä minä olen saarnaamaan itsensä kunnioittamisesta, kun olen jatkuvasti tyytymätön omaan ulkonäkööni? hän kärjistää.

Hän vitsailee, että tietäisi mitä tehdä, jos rahaa plastiikkakirurgiin olisi. Mutta tosissaan hän on arvioidessaan, että tyttöjen asema nykyisin on vaikeampi kuin hänen omassa nuoruudessaan. Erityisesti häntä huolestuttaa lapsuuden lyheneminen ja seksuaalinen riisto.

— Mutta se ei ole yksin tyttöjen ongelma, koskee se poikiakin. Luulen, että yhteiskuntamme nykyinen yliseksuaalisuus on seurausta siitä, että elämästä tuntuu puuttuvan mielekkyys. Seksuaalisuudesta tekee vielä erityisen jännittävää se, että se on ollut kiellettyä niin kauan.

— Toisaalta seksuaalisuus on myös puhdas myyntikeino. Kohta vaippojakin varmaan myydään seksillä! Sundblom puuskahtaa.

Hengellistä itseluottamusta

Maria Sundblom myöntää, että suomalaisilla naisilla on jo sosiaalisissa rooleissaan aika paljon liikkumavapautta — itse asiassa enemmän kuin miehillä.

— Mies voi vain menestyä työelämässä tai olla työtön ja syrjäytynyt. Esimerkiksi koti-isyys ei vielä nykyäänkään ole todellinen vaihtoehto. Mutta vaikka naisilla on enemmän liikkumavaraa, he eivät ole taloudellisesti tasa-arvoisia, Sundblom kuvaa.

Ja kiirehtii lisäämään, että länsimaissakin on edelleen yksi linnake, jossa naisen roolit ovat pysyneet vuosisatoja lähes samoina: kirkko.

— Kristillinen naiskuva liikkuu pitkälti äiti–huora-akselilla. Niiden välissä on aika vaikea olla! Kun Jumala Raamatussa puhuttelee naisia, kyse on lähinnä äitiydestä. Toisaalta voi miettiä, kenelle Jeesus ilmestyi haudalla noustuaan kuolleista. Naisille! On meilläkin siis tarina kerrottavana.

Sundblom kertoo opiskeluaikoinaan pohtineensa paljonkin sitä, millainen nainen kirkkoon mahtuu.

— Ajattelin, että ei voisi olla sellainen kuin minä ja samalla pappi. Oikeastaan en edes uskaltanut tunnustaa, että haluan papiksi. En ollut kotoisin uskovaisesta perheestä, eikä minulla ollut minkäänlaista hengellistä itseluottamusta.

Rakkautta ja solidaarisuutta

Oman hengellisen identiteetin pohdinta oli yksi syy siihen, että Maria Sundblom ryhtyi suunnittelemaan materiaalia seurakunnissa toimiville tyttöryhmille. Syntyi Tjejer i kyrkan, joka on juuri ilmestynyt suomeksi nimellä Helmijuttu — Kirkon tyttökirja (LK-kirjat 2006).

Toinen kimmoke Helmijutun tekemiseen oli se, että kirkko tuntui hylkäävän nuoret konfirmaation jälkeen.

— Minua askarrutti pitkään, mitä kirkko voisi tarjota aikuistuville tytöille. Itse olin saanut uskon kautta jotakin ainutlaatuista, ja samaa halusin välittää muillekin. Lisäksi halusin tukea tyttöjä aikuiseksi kasvamisessa ja muistuttaa siitä, että on erilaisia tapoja olla nainen. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia.

Sundblom lisää, että tyttötyötä on tehty Suomessa jo kauan. Hän vain teki siitä kristillisen version.

— Helmijutussa käsitellään enemmän eksistentiaalisia kysymyksiä kuin vaikka meikkaamista. Halusin muistuttaa, että kirkolla on sanottavaa esimerkiksi seksuaalisuudesta, ruumiillisuudesta, solidaarisuudesta ja luonnosta. Lähdin liikkeelle nuorten näkökulmasta, sillä olin huomannut, että rippikoulun oppikirjoissa käytetään kamalan vaikeaa teologiaa, joka ei voisi 15-vuotiasta vähempää kiinnostaa.

Helmijutun tyttöryhmien vetäjät ovat nuoria naisia. Heidän on tarkoitus olla tytöille aikuisia kanssakulkijoita.

— Monet tytöt tarvitsevat aikuista juttukumppania. Kaikki vanhemmat eivät ehdi olla mukana lastensa elämässä. Tai vaikka olisivat, vanhemmille ei aina ole helppo puhua. Kuka nyt puhuisi esimerkiksi seksistä kotona? Sundblom toteaa.

Tyttöryhmissä puhutaan esimerkiksi lähimmistä ihmissuhteista: perheestä ja ystävistä.

— Rakkauttakin käsitellään ja myös fantasioita rakkaudesta. Ei 14-vuotias tarvitse vielä poikaystävää, mutta unelmia kyllä. Kirkko voi tukea tässä, mutta kivalla tavalla. Ei niinkään tuomita synniksi kuin kertoa, miksi voi vielä odottaa.

Takapenkistä eteenpäin

Helmijuttu edustaa Sundblomin mukaan tyttöteologiaa, joka on eräänlainen pehmennetty versio hänelle itselleen tärkeästä feministiteologiasta. Hän kertoo halunneensa tehdä materiaalista sellaisen, että sitä voidaan käyttää kirkossa sekä konservatiivisemmissa että liberaalimmissa ryhmissä. Tosin hän on huomannut, että monille jo se, että kirjoittaa naisista ja uskosta, on feministiteologiaa.

— Haluaisin tuoda tytöille ja naisille itseluottamusta. Puolet kirkosta on meidän naisten. Voisimmeko olla vähän ylpeämpiä itsestämme? Mekin voimme puhua Jumalasta, eikä meidän tarvitse pyydellä anteeksi. Kirkkoon ei tarvitse mennä pää kumarassa, vaan pää pystyssä. Ja takapenkistä voi siirtyä vähän eteenpäin.

Sundblom kertoo miettineensä Helmijuttua tehdessään, että mitä jos hän tekeekin syntiä puhuessaan Jumalasta omalla tavallaan ja käyttäessään naisellisia sanoja.

— Mutta ei Jumala ole mies, eikä hän itse sano olevansa mies. Nykyisin käytän halutessani myös miehisiä sanoja Jumalasta. Sanon usein "Herra".

"Mainosten naiskuva ärsyttää"

Laura Nuutinen, 17

"En mieti hirveästi ulkonäköjuttuja. Kavereiden kanssa tulee jonkun verran puhuttua, mutta rohkaisevaan sävyyn. Toisilta haetaan tukea. Puhuminen helpottaa, jos on epävarma olo tai jos miettii, onko jotenkin epänormaali. Ja on kiva esimerkiksi shoppailla yhdessä, kun voi kysyä toisten mielipiteitä.

Tyttöjen ulkonäköpaineet ovat kovimmillaan yläasteella. Se on sellaista itsensä haeskelua. Ollaan epävarmoja ja on tarve kuulua porukkaan, olla samanlainen kuin kaikki muut. Lukiossa pukeutuminen ja muu on paljon vapaampaa. Ei meidän ikäisten enää tarvitse matkia muita.

Yläasteella huomasin ensimmäistä kertaa selvästi, että ulkonäköön kiinnitetään huomiota. Toisten ulkonäköä saatettiin kommentoida julmastikin. Muutenkin yläaste oli raakaa aikaa. Ala-asteella sai vielä olla lapsi.

Mainosten ja musiikkivideoiden naiskuva ei aiheuta paineita, vaan lähinnä ärsyttää. Ne naiset ovat tosi kaukana todellisuudesta, huvittavia, niistä heitetään läppää. Eihän kukaan ole oikeasti sellainen! Olisi kyllä kiinnostavaa nähdä joskus videoissa normaalin näköinen nainen.

Uskon, että sarjat ja musiikkivideot vaikuttavat nuorempiin tosi paljon. Se harmittaa. Toivoisin, ettei kukaan ota niistä mallia.

Hirveän iso merkitys itselleni on ollut sillä, että ystävät hyväksyvät ja antavat tukea. Siitä tulee varmuutta. Nykyään onneksi hyväksytään tosi paljon erilaisia ihmisiä. En usko, että ulkonäkö vaikuttaa siihen, kuinka ihminen otetaan vastaan. Arvostan sitä, että uskaltaa pukeutua niin kuin itse haluaa. Minusta se on rikkaus.

Kaunis ihminen on sellainen, josta näkee, että hän on oma itsensä ja että hänessä on jotakin, mitä muissa ei ole."

"Hyvä itsetunto näkyy olemuksesta"

Eeva Tiilikainen, 17

"Isosena olen huomannut, että riparilla tytöt heräävät kuudelta aamulla meikkaamaan ja laittamaan itseään. Me isoset heräämme viime tipassa. Ei meillä ole samanlaista sosiaalista painetta näyttää hyvältä.

Iän myötä huoli siitä, miltä muiden silmissä näyttää, on vähentynyt. Sitä tajuaa, ettei olekaan rumempi ja lihavampi kuin muut. Mutta totta kai nytkin laittautuu ja pitää huolta itsestään.

Oma suhtautumiseni ulkonäköön on muuttunut hyväksyvämmäksi. Ei minulla ole isoja ongelmia. No, ainahan sitä voisi olla kiinteämmät reidet eikä hiuksissa saisi näkyä juurikasvua, mutta sellaiset asiat ovat oman työn takana. Jos ne häiritsevät liikaa, niille voi tehdä jotakin.

Yleensä sanotaan, että tyttöjen ulkonäköpaineet johtuvat pojista, mutta toiset tytöt niitä paineita enemmän aiheuttavat, koska heihinhän sitä itseään vertaa. Lehdet ja näyttelijät vaikuttavat myös. Onneksi nyt jo tajuaa, että hyvältä näyttäminen on osa näyttelijän työtä. Ei se tule heillekään itsestään.

Televisiosarjoissa on kauniita naisia, jotta sarjaa olisi helpompi myydä. Ja ehkä ajatellaan, että kukaan ei jaksaisi katsoa rumia.

Minusta kaunis nainen on säteilevä ja iloisen näköinen. Hän on hoidettu ja puhdas ja meikattu luonnollisesti.

Ajattelen niin, että jos ei pidä itsestään huolta ja jos tupakoi ja juo, vanhenee nopeasti. Silloin ihmisestä tulee ruma jo joskus nelikymppisenä. Jos elää terveellisesti, ei vanhenemista tarvitse pelätä.

Hyvä itsetunto näkyy ihmisen olemuksesta. Jos mukailee muita, se kertoo itsetunto-ongelmista. Ihminen, jolla on hyvä itsetunto, hyväksyy sen miltä näyttää, vaikka kyllähän vaatteet ja esimerkiksi just värjätyt hiukset tuovat itsevarmuutta."