Professori Juha Sihvola kamppailee eettisten kysymysten kanssa arkielämässään kuten kuka tahansa muukin, mutta myös filosofian historian ja yhteiskuntafilosofian tutkijana ja kansalaiskeskustelijana. Viime aikoina hän on pohtinut erityisesti maailmanlaajuista oikeudenmukaisuutta. Sihvolan kirja Maailmankansalaisen etiikka (Otava 2004) ilmestyi pari vuotta sitten, parhaillaan hän valmistelee kirjaa maailmankansalaisen uskonnoista.

Maailmankansalaisuus on Sihvolalle ihmisyyden kunnioittamista ja jokaisen toisen ihmisen pitämistä tasavertaisena kumppanina. Maailmankansalaisen moraaliset velvollisuudet ovat universaaleja: niiden piiriin kuuluu koko ihmiskunta.

Sihvola myöntää, että velvollisuuksien ulottaminen koskemaan koko ihmiskuntaa on niiden soveltamisen kannalta hankalaa.

— Mitä seuraa siitä, että kaikkia ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti? Miten se ylipäätään on mahdollista? Jos kaikkia pitää rakastaa yhtä paljon, ei loppujen lopuksi kykene enää rakastamaan ketään, niin vaativaa se on. Ajatellaan vaikka omia lapsia — edes heitä ei pysty kaikelta mahdolliselta varjelemaan.

"Pitää auttaa"

Velvollisuuksien rajaamisen ongelma ei ole mitenkään uusi. Se on skarruttanut filosofeja jo antiikin ajoista alkaen.

— Roomalainen filosofi Cicero ratkaisi ongelman jakamalla moraaliset velvollisuudet kahteen luokkaan. Oikeudenmukaisuuteen liittyvät velvollisuudet ovat universaaleja. Hyväntahtoisuuteen liittyvät velvollisuudet ovat rajatumpia. Ne liittyvät yhteiskunnallisiin rooleihin ja koskevat esimerkiksi perhettä, lähipiiriä tai isänmaata.

— On aika ongelmallista ajatella, että näin yksinkertainen jako sopisi kaikkeen. Usein universaalit velvollisuudet tulkitaan niin, että se on joidenkin abstraktien sääntöjen noudattamista, eräänlaista minimimoraalia. Esimerkiksi "ei saa tappaa" tai "ei saa valehdella" ovat tällaisia sääntöjä.

— Toiselle puolelle jäävät sitten positiiviset velvollisuudet, esimerkiksi "pitää auttaa". Siitä seuraisi, että ihmisellä ei olisi lähipiirinsä ulkopuolella auttamisen velvollisuuksia. Itse ajattelen, että myös hädänalaisten auttamisen velvollisuus on universaali.

Sihvola on sillä kannalla, että vaikka velvollisuudet ulottuvat kaikkiin, niiden soveltamisessa on kuitenkin otettava huomioon käytettävissä olevien voimavarojen ja tiedon rajallisuus.

— Me emme ole vain maailmankansalaisia, vaan meillä on myös iso joukko erilaisia yhteiskunnallisia rooleja. Niihin sitten liittyy rajatumpia velvollisuuksia. Nämä rajatut velvollisuudet ovat kaikki sellaisia, että niiden oikeutus voidaan kyseenalaistaa tai kiistää. Universaali moraali sanelee niiden reunaehdot.

Moderni avioliitto

Rajattuja velvollisuuksia liittyy esimerkiksi puolison ja vanhemman rooleihin perheessä. Niitä pohtiessaan Juha Sihvola lähtee liikkeelle siitä, että molemmat puolisot ovat täysivaltaisia moraalisia persoonia ja tasavertaisia kumppaneita. Hän huomauttaa, että tällainen näkemys avioliitosta on aika moderni — perinteisestihän perhettä on pidetty kollektiivina, jota mies johtaa.

Tasavertaisuuteen pohjautuvassa perheessä puolisoilla on yhtäläiset velvollisuudet. Yksi niistä on Sihvolan mielestä velvollisuus auttaa toistensa elämän muodostumista onnelliseksi.

— Kummallakin puolisoilla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen. Elämä järjestetään yhdessä neuvotellen, ja perheen asioista ja lasten kasvatuksessa kannetaan vastuu yhdessä, Sihvola lisää.

Vanhempien velvollisuuksista suurin on Sihvolan mukaan edistää lasten kasvamista tasapainoisiksi ihmisiksi, joilla on aikuisina edellytykset elää onnellista elämää. Vanhemmilla on myös velvollisuus huolehtia lasten hyvinvoinnista ja siitä, että heillä on mahdollisuus kehittää kykyjään.

Oikeus olla lapsi

Lasten asemasta puhuttaessa Sihvola ei ensimmäiseksi nostaisi esiin velvollisuuksia. Mieluummin hän tähdentäisi lapsen oikeutta olla lapsi ja vanhemman velvollisuutta ymmärtää roolinsa vanhempana. Lapset eivät kasva itsestään, vaan heille on opetettava tietoja ja taitoja. Myös moraalisia hyveitä, kuten itsehillintää ja rohkeutta, voi opettaa.

— On väärin laittaa lapsi kantamaan vastuuta, joka kuuluu aikuiselle, Sihvola muistuttaa.

Kun lapselle asetetaan velvollisuuksia, niissä on kyse lähinnä moraalin opettelusta. Sihvolan mukaan moraalinen kasvatus on pitkä prosessi, jossa lasta kasvatetaan itsenäiseksi ja täysivaltaiseksi moraaliseksi persoonaksi ja samalla opetetaan vähitellen ottamaan vastuuta omasta elämästään.

— Konservatiivit korostavat usein, että lapsella on velvollisuus totella ja kunnioittaa vanhempiaan. Näen sen vähän eri tavalla. Totteleminen ja kunnioittaminen eivät ole itseisarvoisen tärkeitä, vaan niiden kautta opitaan ihmisiksi. Lapsen on hyvä oppia myös se, että on auktoriteetteja. Ja koska vanhemman tehtäviin kuuluu vastuun kantaminen, hänellä on myös oikeus käskeä.

Kiitos kasvattajille

Lasten kasvaessa aikuisiksi vanhempien ja lasten suhde muuttuu. Vanhempien kasvatusvelvollisuus loppuu, ja lapsista tulee moraalisia persoonia, joilla itsellään on velvollisuuksia.

— Useimmat kunnioittavat aikuisina vanhempiaan ihan vapaaehtoisesti, mutta onko se velvollisuus? Sihvola miettii.

— Kyllä. Kai. Kyllä lapsilla on jonkinlainen velvollisuus kiitollisuuteen ja kunnioitukseen. On kiittämätöntä olla välittämättä vanhemmistaan.

Sihvolan mielestä velvollisuus olla kiitollinen ei kuitenkaan välttämättä sisällä aineellisen auttamisen velvollisuutta.

— Suomen kaltainen hyvinvointiyhteiskunta menee väärään suuntaan, jos aletaan ajatella, että huolenpito vanhuksista kuuluisi pelkästään heidän lapsilleen. Kannatan yhteiskuntaa, jossa vanhuksista huolehditaan julkisin järjestelyin.

Suomen ja maailman kansalainen

Myös kansalaisen rooliin kuuluu rajattuja velvollisuuksia. Monet niistä on säädetty laeissa. Juha Sihvola huomauttaa, että näin määrätyt velvollisuudet ovat varsin laajoja: äärimmäisenä esimerkkinä on velvollisuus antaa henkensä isänmaan puolesta.

— Ajattelisin, että kansalaisen velvollisuuksia ovat vain ne, jotka laki määrää. Monet varmaan ajattelevat toisin; heidän mielestään esimerkiksi suomalaisilla on velvollisuus vaalia suomalaista kulttuuria. Tämmöiset vaatimukset ovatkin ihan hyväksyttäviä tietyissä rajoissa. Ongelmia seuraa, jos sitoutuminen omaan kulttuuriseen yhteisöön on liian intohimoista, Sihvola arvioi.

Hän ottaa esimerkiksi usein toistetun vaatimuksen, että suomalaisten pitäisi auttaa vain suomalaisia ja huomauttaa, että omien huono-osaisten asettaminen etusijalle ei aina ole moraalisesti hyväksyttävää. Ainakin räikeimmät ihmisoikeusrikkomukset olisi pyrittävä estämään, tapahtuivatpa ne missä päin maailmaa hyvänsä.

— Maailmankansalaisen etiikkaan sisältyy se, että ihmiset voivat kulttuurisen identiteettinsä pohjalta ottaa yhteisöön liittyviä, uskonnollisia tai kulttuurisia velvollisuuksia, kunhan se tapahtuu universaalin moraalin sallimissa rajoissa. Toisaalta ihmisillä on oltava myös oikeus sanoutua irti näistä kulttuurisista ja uskonnollisista yhteisöistä ja velvollisuuksistaan niitä kohtaan, Sihvola tiivistää.