Tutussa Jeesuksen vertauksessa kerrotaan köyhästä Lasaruksesta, joka eli kadulla ja kerjäsi rikkaan miehen portin pielessä ruokapaloja, joita tämän pöydältä putoili. Vertauksen lopussa osat ovat vaihtuneet — Lasarus on Aabrahamin helmassa ja rikas mies vaivan paikassa.

Rikas mies pyytää Aabrahamilta, että tämä lähettäisi Lasaruksen lievittämään hänen tuskiaan. Aabraham sanoo sen olevan mahdotonta, koska heidän välillään on ylitsepääsemätön kuilu. Aivan kuin se kuilu, joka erotti heidät toisistaan jo maan päällä.

Kertomus Lasaruksesta voisi hyvin olla tätä päivää. Vieläkin on syvä juopa rikkaan ja köyhän välillä, ei vain Palestiinassa, vaan läpi maailman. Vertaus oli alkuaan ennen muuta Jeesuksen ilosanoma köyhille, ei niinkään syytös tai vetoomus rikkaille. Silti voimme kysyä, mikä on se kuilu, joka nykyään erottaa meidät toisistamme.

Miksi emme näe omaa Lasarustamme ovemme pielessä ja kuule, mitä hän sanoo? Syvimmiltään pelkäämme ehkä, että löytäisimme hänestä ihmisen, samanlaisen kuin me itse. Ja siinä voi olla riskinsä.

Lasarus ei tarvitse vain almuja, hänen pitää syödä ja saada suojaa, hoitoa, työtä ja ystäviä. Jos suostumme suhteeseen oman aikamme Lasaruksen kanssa, siinä saattaa oma elämäkin muuttua. Jos teemme sen yhdessä, koko yhteiskunta voi muuttua.

Pelko toisia kohtaan vähenee luottamuksen myötä. Pohjimmiltaan olemme kaikki samanlaisia, riippumatta iästä, sukupuolesta, ihonväristä, kulttuurista, uskonnosta, kehityseroista tai vammoista. Olemme haavoittuvia ihmisiä emmekä tarvitse mitään niin paljon kuin sitä, että meidät nähdään ja meistä välitetään. Jos otamme aikaa ja pysähdymme portin pieleen kuuntelemaan toistemme tarinoita, opimme tuntemaan toisemme, alamme muuttua ja elämä alkaa näyttää toiselta.