Sivun toiminnot

Seikkailu maalaustaiteen maailmassa

Rosie Dickins – Mari Griffith: Taideseikkailu faaraoiden haudoista virtuaalimaailmaan. WSOY 2005.

Taideseikkailu faaraoiden haudoista virtuaalimaailmaan on nuorille tarkoitettu havainnollinen yleisteos maalaustaiteesta, mutta samalla hyvä peruskirja kenelle tahansa taiteesta kiinnostuneelle. Alun perin englantilainen teos on tehty yhteistyössä Lontoon National Galleryn kanssa.

Aluksi esitellään taideteosten esittävyyttä ja sommittelua. Sitten edetään maalaustaiteen historiaan. Kirjassa on myös mainio läpileikkaus symbolien, piilomerkitysten ja taiteessa ilmenevien turhamaisuuksien historiaan.

Esimerkiksi kirkkomaalausten lahjoittajat kuvauttivat mielellään itsensä osaksi uskonnollisia sankarimaalauksia. Toisinaan taas taiteilijat joutuivat peittelemään hallitsijoiden pitkiä leukoja tai yleistä hintelyyttä joko hienotunteisesti, tai jopa oman henkensä pitimiksi.

Monikäyttöiseen kirjaan on liitetty lista historiallisesti ja taidehistoriallisesti tärkeistä vuosista sekä suppeat taiteilijaelämäkerrat kaikista kirjan esittelemistä maalaustaiteen mestareista. Painojälki on upeaa, mikä onkin välttämätöntä yksityiskohtien tarkastelussa. Kirjan teemoihin ja taideteosten yksityiskohtiin voi tutustua myös kustantajan ylläpitämillä nettisivuilla www.wsoy.fi/tietolin-kit.

Hannu Kylkisalo
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...