Ihmisellä on kaksi olomuotoa: oleminen ja tekeminen. Näitä varten Luojamme on antanut meille kyvyn olla ja kyvyn toimia. Kumpikin kyky on luonteeltaan aktiivinen, tosin eri tavoin ja eri suuntiin. Tekeminen on ulospäin suuntautuvaa ja usein konkreettista. Oleminen puolestaan suuntautuu sisäänpäin ja on näkymätöntä tapahtumista.

Kun elämme kummassakin suunnassa riittävästi ja oikeassa rytmissä, olemme tasapainoisia ja eheitä. Tällöin elämässämme vallitsee dynaaminen harmonia. Käytännössä tämä näkyy kiireettömyytenä, sopusointuisuutena ja tyytyväisyytenä. Asiat loksahtelevat juohevasti paikoilleen.

Aikamme kapea-alaisen, lyhytjänteisen ja määrää arvostavan tuloskulttuurin näkökulmasta kyse on vaikeasti uskottavasta paradoksista: hidastaminen merkitsee tapahtumisen nopeutumista ja tuloksen parantumista. Nopeat eivät syökään hitaita, vaan päinvastoin: hitaat päihittävät nopeat. Kun asiat sisäistää, niitä ei tarvitse ulkoistaa. Samalla ihmiset voivat hyvin ja työilmapiiri on eheä.

Jatkuvan kasvun tavoittelu, kilpailu sekä kylmät saneeraukset ja leikkaukset voimistavat tappotahtista kiirettä. Siinä on näyttävää dynamiikkaa, josta harmonia on kaukana. Uskomme mammuttiorganisaatioiden tehokkuuteen ja ihannoimme vauhdikasta toimintaa.

Emme arvosta taukoja, leppoisuutta, sosiaalisuutta, emmekä verkkaista asioiden sulattelua. Toimimme vastoin elämän perusrytmiä ja olemme menettäneet kyvyn olla läsnä. Emme kohtaa ihmisinä, jolloin yhteisöistämme tulee sieluttomia tuloskoneita.

Itselleni pelastavaksi enkeliksi ja läsnäolon opettajaksi ilmestyi kymmenisen vuotta sitten lapsenlapseni Jonathan, joka oli tuolloin parivuotias. Oleilimme kahdestaan kotosalla ilman mitään ohjelmaa. Ihmeellinen läsnäolon syvä rauha ja ilo säteili Jonathanista. Se kosketti ja itketti, oli autuaallisen hyvä olla.

Siitä hetkestä alkaen tajusin, että läsnäolo on tärkein elämäntehtäväni. Miten yksinkertaista ja miten vaikeaa. Onneksi ei mahdotonta. Jokainen meistä voi olla läsnäolon ilosanoman levittäjä lähipiirissään ja kiireisissäkin arjen kohtaamisissa. Kun tajuamme mikä aarre meillä on kätkettynä läsnäolon ihmeessä, maltamme tuskin odottaa sen jakamista muiden kanssa.