Nainen, jota monet havittelevat, mutta joka odottaa uskollisesti sotaretkillä viipyvää miestään. Näin kuvaa Penelopea, Odysseksen puolisoa antiikin Kreikan kirjailijasuuruus Homeros.

Penelopesta on aikojen kuluessa tehty uskollisen ja hyveellisen naisen malli. Mutta miten käy, kun nykypäivän naiskirjailija tarttuu maailmankuuluun myyttiin ja asettuu Penelopen pään sisään ja sydämeen?

Uskollisuuden perikuvasta tulee Penelope-pallinaama. Viisas, ironinen ja tunteellinen nainen, joka aina jää kauniimpien ja röyhkeämpien jalkoihin. Se, jonka mies nai, kun ei suurta rakkauttaan saa, ja sitten pettää tätä matkoillaan.

Varsinainen ilonpilaaja on Penelopen serkku, kauneudestaan kuuluisa Helena. Itsekeskeinen miestennielijä, joka pyörittää niin Penelopen aviomiestä kuin poikaakin, ja kaiken jälkeen muina naisina pyytää tätä seurakseen baanalle pitämään hauskaa.

Vaikuttaako tutulta?

Kanadalaisen Margaret Atwoodin Penelope (Tammi 2005) on yhtä aikaa lohduttavaa ja energiaa antavaa luettavaa. Siinä kaltoinkohdeltu vaimo saa vihdoin suunvuoron ja kertoo oman versionsa aviomiehen retkistä ja sankaruudesta.

Ja näin itsekriittisesti Penelope aloittaa:

"Tietenkin minulla oli aavistus hänen lipevyydestään, juonikkuudestaan, viekkaudestaan, hänen — miten sen nyt sanoisi? — hänen häikäilemättömyydestään, mutta katsoin niitä läpi sormien. Pidin suuni kiinni, ja jos avasinkin sen, liityin ylistäjien kuoroon… Niihin aikoihin minä kaipasin onnellisia loppuja, ja onnelliset loput saavutetaan parhaiten pitämällä tietyt ovet lukossa."