Kirkkoon luotetaan
Kansainvälinen kyselytutkimus World values -2005 kertoo, että suomalaisten
luottamus kirkkoon on nyt suurempi kuin neljännesvuosisataan. Samaan aikaan
kirkosta eroamisen trendi jatkuu poikkeuksellisen korkeana.
Tutkimuksessa ja erotilastoissa on hämmästyttävä ristiriita, varsinkin kun
luottamus ei ole vain yleisellä tasolla, vaan kirkon katsotaan entistä
useammin antavan hyviä vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Lähes puolet
yli tuhannesta vastaajasta oli sitä mieltä, että kirkko antaa päteviä
vastauksia perhe-elämän ongelmiin, 44 prosenttia katsoi sen vastaavan
moraalisiin kysymyksiin ja runsas kolmannes nykypäivän sosiaalisiin
ongelmiin. Viidessä vuodessa luvut ovat kasvaneet noin kymmenen prosenttia ja
ovat nyt yhtä korkealla kuin 1980-luvun alussa.
Kirkkoon luotti vuonna 1990 vain kolmannes suomalaisista, nyt 63 prosenttia.
Kirkon tutkimuskeskuksen johtajan Kimmo Kääriäinen arvelee lisääntyneen
luottamuksen liittyvän kirkon sosiaalieettisiin kannanottoihin ja näkyvään
diakoniatyöhön. Tämä pitää varmasti paikkansa. Mutta se ei kuitenkaan yksin
selitä sitä, että luottamus kirkkoon on kasvanut myös hengellisissä asioissa.
Viisitoista vuotta sitten vain reilu kolmannes suomalaisista arveli kirkon
antavan päteviä vastauksia hengellisiin ongelmiin ja tarpeisiin. Nyt
myöntävän vastauksen antoi kolme neljäsosaa kyselyyn vastanneista.
Vaikka luottamus kirkkoon on kasvanut, ei tulosta kannata tulkita niin, että
kirkosta eroamisesta ei tarvitse olla huolissaan. Luin jostakin, että moni
kirkosta eronnut on ollut kirkkoon sinänsä tyytyväinen, mutta eronnut silti.
Kirkon arvostaminen ja sen jäsenyyteen sitoutuminen eivät enää välttämättä
kuulu yhteen. Kirkkoon instituutiona ei sitouduta automaattisesti, kuten ei
myöskään puolueisiin eikä ammattiyhdistysliikkeeseen.
Kyselytutkimus on kuitenkin toivon merkki. Ehkä se kertoo myös monien
suomalaisten vastareaktiosta kirkosta eroamiselle. Jäsenyydelle osataan antaa
arvoa, sitä pidetään kannanottona tärkeän asian puolesta. Tällaista
tuenilmaisua kannattaa myös kirkossa arvostaa: tapakristillisyydestä on
moniarvoisessa maailmassa tullut entistä selkeämmin valinta.

