Kiviniemen sadas urkulevy
Kalevi Kiviniemi: Bombarde. Fuga 2005.
Kalevi Kiviniemi on ahkera suomalainen urkutaitelija, joka on kulkenut
ympäri Eurooppaa erilaisia kuuluisia urkuja soittaen. Kiviniemeltä on juuri
ilmestynyt sadas urkulevy, jolla hänen instrumenttinaan ovat Stuttgartin
Matteus-kirkon maineikkaat, suuret konserttiurut.
Uudella äänitteellä on Sergei Rachmaninovin, Felix Mendelssohnin, Bela
Bartokin ja Franz Lisztin teoksia sekä pari Kiviniemen omaa sävellystä.
Urkuri on myös sovittanut soittamansa teokset ja jättänyt näin puumerkkinsä
esimerkiksi Mendelssohnin Rapsodiaan.
Tällä äänitteellä urut todella pauhaavat. Majesteettiset rekisteröinnit eli
sointivärin valinnat antavat kuulijalle korvan täydeltä upeaa ääntä.
Kiviniemi omistaa levynsä sekä entisaikojen suurille urkutaiteilijoille että
uudelle urkuperinteelle. Levyllä onkin sopivasti uutta ja vanhaa.
Urkujen monipuolisuus on hämmästyttävä. Tunnelma levyllä vaihtelee hennoista,
leikkisistä sävelmistä vakaaseen virrensäestykseen ja mahtavaan, voimalla
pauhaavaan juhlamusiikkiin — siinä on kuulijalla mistä valita. Yhdeksi
soittimeksi urut ovat kuin kokonainen orkesteri, ja Kiviniemen kaltaisen
taiturin käsissä syntyy leveitä elämyksiä.

