Viime aikoina on taas kerran käyty urkukapinaa. Ovatko urut ainoa mahdollinen jumalanpalvelussoitin, ja ovatko ne seurakunnille liian kalliita? Ymmärtääkö kirkkokansa urkujen hienoutta?
Urkusotia on käyty kirkkomusiikin historiassa ennenkin. 1400-luvulla, urkujen juuri ja juuri vakiinnuttua jumalanpalvelussoittimeksi, jotkut piirit Ranskassa taistelivat kevyiden, kansanomaisten soittimen ja melodioiden puolesta.
Monet olivat sitä mieltä, että rummuilla ja fiideleillä säestettävät, kansanmusiikista melodiansa ammentavat laulelmat sopivat kansan suuhun urkujen ylevyyttä paremmin. Klassisesti ajattelevat muusikot taas kokivat, että urut ovat ainoa kyllin arvokas soitin messusävelmiä säestämään.

Ovela teeskentelijätär

Urut pauhaavat, sanotaan usein. Kieltämättä urkujen mahtava sointi täyttää helposti kirkon kuin kirkon. Mutta urut ovat samalla ovela teeskentelijätär, kykenevä matkimaan melkein mitä vain. Urkuri voi loihtia äänikerroista vaikka fagotin, huilun tai viulun äänen.
Antiikin ensimmäiset urut toimivat vesivoimalla. 800-luvulla urkuja oli rakennettu jo paljon, ja jumalanpalveluskäyttöön ne vakiintuivat 1400-luvulla. Euroopan eri maissa kehittyi erilaisia urkukoulukuntia.
Meidän urkumusiikkimme on seuraillut saksalaista traditiota. Suuret urkusäveltäjät, kuten Johann Sebastian Bach, Friedrich Händel ja Dieterich Buxtehude, antoivat suuntaa kehittyvälle traditiollemme.

Ilmavirran avulla

Urut toimivat ilmavirran avulla, jota ennen tuotettiin käsin tai jaloin polkemalla. Ilma virtaa pilleihin, joista jokainen soi eri ääntä.
Uruissa voi olla monta sataakin äänikertaa. Urkuri valitsee rekisteröintinappuloista äänikerrat ja niiden sävyn. Voimakkuutta urkuri voi säätää vain äänikertojen määrää lisäämällä. Urkuri käyttää paitsi käsiään, myös jalkojaan: tummat bassoäänet sijaitsevat jalkiossa.
Urut ovat käsityötä, ja ne rakennetaan tilauksesta. Kyse on monen ammatti-ihmisen yhteistyöstä, johon tarvitaan niin pillimestareita, puuseppiä, koristetaiteilijoita kuin piirtäjiäkin. Urut toteutetaan usein tunnetuissa urkuverstaissa, ja ne kootaan toimiviksi vasta siinä kirkossa, mihin ne on tilattu.
Nykypäivän urkurit ovat usein taiteilijoita, jotka soittavat muutakin kuin kirkkomusiikkia. Tosin urkujen kalleuden vuoksi niitä ei juuri muualla kuin kirkoissa näe.