Sivun toiminnot

Kirkkohanke etenee tiili tiileltä

SUNNUNTAIAAMUNA  Petroskoin luterilaisella kirkolla satapäinen joukko yhtyy kastevirteen Mä taimi olen sun tarhassas. Seurakunta on juuri saanut neljä uutta jäsentä, kolme lasta ja yhden aikuisen.
Aamujumalanpalvelus pidetään suomeksi. Väki kirkossa on enimmäkseen iäkkäitä naisia, muutama vanha mies istuu siellä täällä. Kello kahdelta on venäjänkielinen palvelus, ja silloin kirkko täyttyy nuoremmasta väestä. Valtaosa on alle nelikymppisiä.
Pastori Viktor Grinevitshin mukaan jäsenmaksun seurakunnalle tilittää nelisensataa seurakuntalaista. Jumalanpalveluksiin ja muuhun kirkon toimintaan osallistuu väkeä jonkin verran enemmän.
Tikkurilan ystävyysseurakunnan kasvu Petroskoissa on venäjänkielistä. Esimerkiksi nuorisotyö on helpompaa järjestää kokonaan venäjäksi, vaikka nuorista toiset osaavat myös suomea tai karjalaa.
Uusi kirkko, jota rakennetaan Lohijoen rannalle kaupungin keskustaan, lisää seurakunnan kasvun mahdollisuuksia. Keskeinen sijainti ja hyvät tilat tekevät myös mahdolliseksi kehittää kirkosta luterilaista toimintakeskusta.
Miljoonan euron budjetista on koossa puolet, ja raha on jo ehditty käyttääkin: moderni kirkkorakennus seisoo likimain seiniä myöten valmiina, mutta ilman kattoa ja sisustaa. Tavoiteaikataulusta ollaan katon verran jäljessä.
Rakennustyöt ovat talven ajan pysähdyksissä säästösyistä. Kirkon Ulkomaanavun koordinoima tiilikirkkokeräys jatkuu kuitenkin koko ajan. Suomen lisäksi rahaa tulee Kanadasta ja Yhdysvalloista.

Jaakko Kaartinen-Koutaniemi
kuvat Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...