Elämyksiä perheille
Pyhän Annan lastenkirkko on tuonut uusia tuulia Hakunilan seurakunnan toimintaan.
Jumalanpalveluksiin ja rukoushetkiin osallistui Hakunilan seurakunnassa
viime vuonna yhteensä 25 289 ihmistä. Luku oli 15,8 prosenttia suurempi
kuin vuonna 2004.
Kasvu oli suurinta Hakunilan ja Länsimäen kirkoissa pidettävissä
viikoittaisissa pääjumalanpalveluksissa. Niiden kävijämäärä nousi 13
prosentilla edellisvuodesta. Jumalanpalveluksia pidettiin vuoden aikana myös
Vaaralan kirkossa ja Pyhän Annan lastenkirkossa. Lisäksi koululaisille ja
lapsille järjestettiin omia messuja, joissa oli 9 000 kävijää.
Kirkkoherra Reijo Liimataisella on syytä hymyyn. Hän kertoo pohtineensa
seurakunnan muiden työntekijöiden kanssa, mikä on voinut vaikuttaa
kävijämäärän kasvamiseen.
— Ehkä yksi syy on ollut, että olemme pyrkineet saamaan jumalanpalveluksiin
ihmisläheisen ilmapiirin. Pienet kirkkosalit tuovat messujen toimittajat ja
niissä esiintyvät muusikot lähelle.
Suosittu kaste- ja vihkipaikka
Liimataisen mukaan toisena syynä kävijämäärän kasvuun on, että
jumalanpalvelusten ja rukoushetkien määrää lisättiin viime vuonna jonkin
verran.
— Esimerkiksi pienissä arkisissa rukoushetkissä on kiinteä kävijäjoukkonsa.
Torstai-iltaisin pidettävä Hakunilan viikkomessu vetää kaikenikäisiä. Meillä
on myös käytössä uusi rippikoulusuunnitelma, jossa perheitä on kutsuttu
rippikoululaisten mukana jumalanpalvelukseen.
Uusia tuulia toimintaan on tuonut yli vuosi sitten käyttöön otettu Pyhän
Annan lastenkirkko. Liimatainen sanoo sen antaneen eväitä muun muassa
kristillisen symboliikan esittelemiseen lapsille ja nuorille.
— Lastenkirkosta on tullut jo nyt suosittu kaste- ja vihkikirkko. Siellä
toimituksissa oli viime vuonna yhteensä yli 1 000 kävijää. Kirkko on
kaiken kaikkiaan osoittautunut kannattavaksi investoinniksi.
Suurin osa lastenkirkon kävijöistä on lähiympäristöstä. Suunnitelmissa on
houkutella kirkkoon enemmän muitakin vantaalaisia ensi syksynä
järjestettävällä seurakuntaviikolla.
Kerhoja ja kavereita
Sirpa Law tulee Pyhän Annan lastenkirkon aamuiseen rukoushetkeen nuorimman
lapsensa, kaksivuotiaan Kristan ja kahden hoitolapsensa, neljävuotiaan Malvan
ja kaksivuotiaan Tuomaksen kanssa. Pikkuiset jaksavat olla yllättävän
rauhallisesti koko 20 minuuttia kestävän tilaisuuden ajan.
Lastenkirkko, joka tunnettiin aiemmin Itä-Hakkilan kirkkona, on tullut
lähistöllä asuvalle Law´lle erittäin tutuksi yhdeksän vuoden aikana. Hänen
kaikki neljä lastaan on kastettu kirkossa ja he ovat käyneet siellä
kerhoissa.
— Kerhot ovat olleet lapsille tärkeitä, koska niissä on saanut virikkeitä ja
kavereita. Itse olen käynyt äitikerhossa ja löytänyt sieltä uusia ystäviä,
Law juttelee.
Koko perhe on käynyt lastenkirkon mukulamessuissa. Ne ovat tuntuneet entistä
paremmilta uusissa tiloissa. Lapsilla on enemmän katseltavaa ja koettavaa, ja
tilat palvelevat muutenkin hyvin lapsiperheitä.
Yli 40 vapaaehtoista kummia
Pyhän Annan lastenkirkon toiminnasta vastaa seurakunnan kappalainen Tarja
Meijer. Hänen mukaansa jo olemassa oleva monipuolinen toiminta on haluttu
hoitaa hyvin. Uusia toimintamuotoja on lisätty vähitellen.
— Kehittämisen varaa toki on edelleen, näissä tiloissahan voi tehdä vähän
kaikenlaista, hän toteaa.
Kehittämistyössä on mukana yli 40 lastenkirkon vapaaehtoista kummia. He ovat
pitäneet maanantai-iltaisin kummikahvilaa, jonka tuotolla tuetaan
ugandalaista kummilasta. Lisäksi kummit järjestävät muun muassa toukokuussa
myyjäiset ja kirpputorin.
Meijer pani merkille, että viime syksynä aloitetuissa vauvakirkoissa oli
mukana perheitä, joita hän ei ollut nähnyt aiemmin kirkossa. Seuraava
vauvakirkko on helmikuun alussa, ja sinne on kutsuttu viime vuonna kastettuja
ja heidän perheitään.
Meijeristä lastenkirkon kaunis sali inspiroi puhujaa erityisellä tavalla, ja
se jo itsessään auttaa kirkkoon tulijaa aistimaan pyhyyden.
— Lapsiperheille suunnatuissa jumalanpalveluksissa on ollut välitön tunnelma.
Lapsia ovat kiinnostaneet erityisesti alttarit, joihin on rakennettu nukkien
ja muun rekvisiitan avulla erilaisia Raamatun kertomuksia.

