Jeesuksen etsiminen on ilmausta uskosta. Mutta etsivä helposti luulee, että Jeesuksen löytäminen edellyttää uskoa. Usko koetaan ominaisuudeksi, jolla Jumala kohdataan tai jolla hänestä jotakin ymmärretään. Tai usko käsitetään astinlaudaksi, jolle Jumala voi pysähtyä matkalla ihmisen luo. Molemmissa tapauksissa usko ymmärretään Jumalan ja ihmisen välissä olevaksi keinoksi tai tekijäksi, jota ilman yhteys ei ole mahdollinen.

Se on ongelmallinen käsitys. Usko edellytetään "kolmanneksi pyöräksi" ihmisen ja Jumalan väliin, Jumala-suhteen ehdoksi tai keinoksi, jolla ihminen lähestyy Jumalaa tai Jumala ihmistä. "Usko on kuin ojennettu käsi" on usein käytetty kaunis vertaus, mutta sisältää juuri saman ongelman.

Uskonpuhdistuksen perintöä on se perusoivallus, ettei ihmisen ja Jumalan välissä voi eikä saa olla mitään. Ei edes uskoa! Usko ei ole jotakin ihmisen ja Jumalan välissä, vaan uskossa Kristus asuu minussa ja minä hänessä. Uskossa minä olen Kristuksen ja Kristus on minun!

Vastaavasti psalmeja lukiessa huomaa, kuinka rukoilijan perimmäinen kaipaus on — ei usko, vaan Jumala itse, joka on uskossa läsnä.

Usko, joka uskoo olevansa ominaisuus Jumalan ja ihmisen välissä, on tuomittu alamittaisuuteen ja epävarmuuteen. Mutta usko onkin Kristuksen läsnäolon todellisuutta, lahjaksi saatua.

Ensi sunnuntai on 3. sunnuntai loppiaisesta. Sen aihe on Jeesus herättää uskon. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 102:16–23, 5. Moos. 32:36–39, 2. Kor. 1:3–7 ja Mark. 1:29–39.