Keskiajan tutkijan, dosentti Tuomas Heikkilän tutkimus Pyhän Henrikin legendasta on tieteelliseltä anniltaan tukevaa tavaraa. Aivan muuta kuin voisi päätellä viimekeväisistä kohuotsikoista, joissa Heikkilän väitettiin tutkimuksessaan osoittavan, ettei piispa Henrikiä, saati hänen murhaajaansa Lallia, ole koskaan ollut olemassa.

Heikkilä ei tällaista päätelmää kirjassaan tee. Hän toteaa, kuten teki jo viime keväänä, ettei Henrikin olemassaoloa voida kiistattomasti todistaa. Henrikistä kertovia alkuperäislähteitä ei nimittäin ole säilynyt, mikä on yleisestikin ongelma Suomen varhaiskeskiajan historiassa.

Periaatteessa olisi voinut olla mahdollista, että Henrikin kaltainen hahmo olisi 1100–1200-lukujen vaihteessa voitu kehittää tuomaan vahvistusta Erik-kuninkaan kultille. Tällaista hahmoa vastaan puhuu Heikkilän mukaan kuitenkin moni näkökohta ja useimmat tutkijat pitävät Henrikiä nykyisin kiistatta historiallisena henkilönä. Pelkkä myytti tuskin olisi synnyttänyt paikallista kulttia.

Kirjan mukaan 1270–1280-luvuilla muotoutuneen pyhimyslegendan ydin, kirkonmiehen tulo Ruotsista, lyhytaikainen toiminta ja väkivaltainen kuolema, on voinut olla mahdollista. Jokin histo-riallinen totuus legendan taustalla on, vaikka kysymystä juuri Henrik-nimisen piispan historiallisuudesta ei sen pohjalta voida ratkaista.

Enemmän kuin Henrikin historiallisuus Heikkilää kiinnostaa, millainen teksti kansallispyhimyksestä kirjoitettu legenda on ja mitä sen avulla voidaan saada selville kirjoittamisajasta sekä pyhimyskultin leviämisestä. Vaikka Henrikin legenda on Suomen kirjoitetun historian peruskivi, tämä tutkimus on ensimmäinen, jossa kootaan yhteen legendasta säilyneet versiot ja muut siihen liittyvät historialliset lähteet.

Tutkimus on perusteellinen, mutta samalla niin elävästi kirjoitettu, että kirjaa on vaikea laskea käsistään. Kirjasta muodostuu kiehtova kokonaiskuva varhaisen Suomen kirkollisesta historiasta ja laajoista yhteyksistä muuhun Eurooppaan. Tekstiä täydentää upea kuvitus, joka esittelee kaikki Suomessa säilyneet keskiaikaiset taideteokset pyhästä Henrikistä.

Pyhimyskultin muotoutumista ja vaikutusaluetta jäljittäessään Heikkilä johdattaa lukijansa Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta Ruotsiin, Keski-Eurooppaan ja Englantiin, josta piispan kerrotaan tulleen Suomeen. Heikkilä taustoittaa aihettaan kertomalla laajemminkin pyhimysten elämästä ja heihin liittyvistä legendoista sekä niiden arvosta tutkimuksen lähteinä.

Hän selvittää myös kultissa tärkeiden Henrikin luiden päätymistä Nousiaisten hautakirkosta kansalliskatedraaliksi vihittyyn Turun tuomiokirkkoon ja moneen muuhunkin paikkaan. Tuomiokirkossa olleista reliikeistä osa päätyi isonvihan aikana venäläisten käsiin ja osa todennäköisesti Suomenlahden pohjaan.

Suomessa on jäljellä enää pala kyynärvarren luuta. Sitä, onko se todella piispa Henrikin kyynärvarsi, ei tämän päivän historiantutkimuksen eikä luonnontieteiden tutkimusmenetelmillä saada varmuudella selville.