Sivun toiminnot

Hyvä, paha taide

Lohtu, hairahdus, riitti, kosketus, hehku, heimo, merkki, mieli. Nykytaiteen museo Kiasmassa 20.1. avattavan ARS 06 -näyttelyn mainoksessa esiintyvä ritirimpsu vaikuttaa jotenkin tutulta. Mutta mistä? No, tietenkin Helsingin seurakuntien Siunaus-kampanjasta kolmen vuoden takaa. Siunausta tarjottiin pääkaupunkilaisille samantyyppisin sanakääntein: "Menetys, luovutus, liikutus, lohdutus. Houkutus, kiusaus, kärsimys, lopetus."

ARS 06 sen sijaan tarjoaa nykytaiteesta kiinnostuneille 40 taiteilijaa ja parisataa teosta. Suomalaisia taiteilijoita mukana on neljä. Näyttelyn teemana on ihmisen kyky hyvään ja pahaan. Nettisivuillaan ARS 06 ilmoittaa kertovansa "meidän valinnoistamme, armosta, lohdusta ja toivosta". ARS-näyttelyluettelossa valtio-opin dosentti Mika Ojakangas jatkaa: "Herra Jumalalla ei ollut mitään sanomista taiteesta; ihminen keksi taiteen – ja hän keksi sen pitääkseen yllä muistoa Edenistä, onnellisuudesta."

Ensimmäinen ARS järjestettiin 35 vuotta sitten. ARS 06 on seitsemäs ARS-näyttelyiden sarjassa ja tulee herättämään varmaan yhtä kiihkeää keskustelua kuin edeltäjänsä.

Nykytaide on monen mielestä monimutkaista ja useimpien kukkarolle kallista. Heille Kiasma-kauppa tarjoaa ARS-teemaan liittyviä tuotteita. Kosketuksen omaan sisäiseen taideasiantuntijaan voi saada Kosketus-hierontaöljyllä (9,50 €). Pullean Buddhan koristamaan Mieli-muistikirjaan (13 €) voi kirjailla tuntojaan näyttelyvierailun jälkeen. Ja jollei ala nykytaide aukeamaan, Lohtu-suklaa (5 €) auttaa.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook