Kykyjä vastaavaa työtä
Saana Ukkonen pakkaa teetä ja säästää palkastaan matkarahoja.
Myyrmäessä asuvan Saana Ukkosen työpäivä alkaa aamukahdeksalta. Työpaikka Nordqvist-tee sijaitsee Koivuvaaran teollisuusalueella, Vihdintien länsipuolella. Kotoa on sinne kahden kilometrin matka.
— Kesällä kuljen pyörällä, talvella bussilla.
Työpaikalla Ukkonen pukeutuu vihreään haalariin. Päähän löytyy samanvärinen lippalakki. Ryhtyessään pakkaamaan teetä hän laittaa kasvoilleen hengityssuojaimen.
Elintarvikealan siisteysvaatimukset ovat tiukat. Joskus esimies on lähettänyt jonkun työtoverin ensin suihkuun ja sitten vasta töihin. Joku on neuvottu parturiinkin.
Malminkartanon kuntoutussäätiö järjesti vajaakuntoisen Saana Ukkosen aikoinaan Nordqvistille harjaantumaan työntekoon ja oppimaan ryhmässä toimimista. Sitä ennen Ukkonen oli käynyt erityiskoulun Kilterin koululla ja kotitalouskoulun Tikkurilassa. Hänelle oli myös kertynyt jonkin verran työkokemusta tiskaamisesta, siivoamisesta ja kahvinkeitosta.
Kun työ alkoi sujua, Ukkonen jäi taloon.
Irtoteetä pussiin
Päivän työt käynnistyvät, kun varastopäällikkö tuo 25 kilon painoisen teesäkin trukilla pakkauskoneelle. Hän kaataa teen koneen saaviin. Saana Ukkonen istahtaa koneen ääreen.
— Panen pussin paikalleen ja painan nappia.
Koneesta hurahtaa täsmälleen oikea määrä irtoteetä pussiin. Sitten Ukkonen lataa toisen pussin paikalleen ja painaa nappia yhä uudelleen.
Työ vaatii keskittymiskykyä ja sorminäppäryyttä.
Kun Ukkonen aloitteli työntekoa, käsinäppäryys tuotti jonkin verran ongelmia. Nyt kun työvuosia on takana reilut kahdeksan, kädet eivät ole enää yhtä heikot vaan toimivat ja tottelevat. Työ on kuntouttanut Ukkosta paremmin kuin se, että hän olisi yrittänyt koko päivän puristella palloja.
Työn Ukkonen oppinut tekemällä — toisten työntekijöiden tuella ja opastuksella. Virheistä ei Nordqvistilla syytellä, sillä jokaiselle tekevälle sattuu niitä joskus.
Lisääntynyt ammattitaito näkyy käytännön tilanteissa. Jos esimerkiksi teelaatikon kooditarra ei liimaudu kunnolla, Ukkonen huomaa sen ja muistaa sanoa siitä.
Rahaa matkasäästötilille
Saana Ukkosen työpäivään kuuluu teen pakkaamisen lisäksi myös muita tehtäviä. Hän on talon kahvinkeittäjä. Hän huolehtii kahvit työporukalle kaksi kolme kertaa päivässä ja laittaa likaiset astiat koneeseen.
Omalla vuorollaan Ukkonen tyhjentää talon roskikset.
Työsuhteessa on muitakin puolia kuin vain varsinaiset työtehtävät. Kahvitaukojen lisäksi on yhteinen työpaikkalounas, työterveyshoito ja tietenkin palkka.
Ukkosen palkka on suorituspohjainen, mutta silti kuukausittain on turvattu tietty tulo. Palkkauskuvioihin liittyy myös hänen saamansa kansaneläke, ja kokonaisuudesta on sovittu Vantaan työvalmennuskeskuksen kanssa.
— Säästän matkasäästötilille. En matkusta luotolla. Minulla on aina rahaa matkaan, kertoo Ukkonen, jonka talvimatka suuntautuu tänä vuonna Agadiriin.
Pitemmille matkoille hän lähtee useimmiten isänsä ja tämän vaimon kanssa, mutta Virossa hän on käynyt tyttökaverin kanssa. Matkustamiseen liittyy kieliharrastus: Ukkonen puhuu viroa, ruotsia ja englantia.
— Opiskelen englantia aikuisopiston kurssilla Kilterin koululla.
Tädiksi ja kummitädiksi
Tärkeä puoli työtä ovat työtoverit ja esimiehet, joista on tullut myös ystäviä.
— Sirpa on mun babysitter, Saana Ukkonen sanailee yrityksen toimitusjohtaja Sirpa Nordqvistista.
Työporukan jokapäiväistä kahvipöytähuvia on käydä yhdessä läpi kymmenen kysymystä urheilusta. Niissä ja monissa muissakin ajankohtaistietoa vaativissa asioissa Ukkonen on haka. Kukaan ei tunne futis- ja lätkäjoukkueiden jäseniä eikä muitakaan urheilulajeja ja –saavutuksia niin kuin hän.
— Torinon kisoista katson kaikkea.
Penkkiurheilun lisäksi Ukkonen harrastaa itsekin liikuntaa: nostelee kotona puntteja tai käy uimahallissa uimassa. Lisäksi hän saattaa työpäivän aikana haaveilla vaikka pitsasta, jonka aikoo syödä kotiin päästyään, tai elokuvasta, jonka voi kaivaa esiin videolta.
— Katson paljon piirrettyjä. Asterix on hyvä.
Viime vuoden maaliskuussa Saana Ukkosen elämään tuli uusi ulottuvuus. Silloin veli sai vauvan.
— Vauva on iloinen, se hymyilee paljon. Annoin vauvalle ristiäisissä lahjaksi formulalusikan. Minusta tehtiin kummitäti.
Välillä poikavauva on tuotu hoitoon tuoreen kummitädin ja tuoreen isoäidin yhteiseen kotiin.

