Kymmenen vuotta on lyhyt aika elämässä, eikä se ole pitkä aika lehdellekään. Se on kuitenkin ensimmäinen tasaluku, jolloin on hyvä hiukan katsoa, missä mennään.

Kymmenvuotias osaa tehdä sen vielä aidosti iloiten, pönäkät juhlapuheet saavat jäädä myöhemmälle iälle. Siksi kymmenvuotiaan Laurin kanteen sopiikin jyrsijä. Se edustaa vantaalaisuutta, Heurekan pieniä koripallorottia, mutta samalla myös kirkollisuutta. Ainakin minun lapsuudessani leikittiin kymmenvuotiaina pojankoltiaisina kirkonrottaa.

Ensimmäistä Vantaan Lauria tehtiin kiireisissä tunnelmissa. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti lehden perustamisesta marraskuussa 1995 ja lehti ilmestyi seuraavan vuoden alussa. Aikaa ei ollut monta viikkoa ja siinä ajassa piti miettiä, millaista lehteä halutaan tehdä, mitä sillä halutaan sanoa ja miten se erottuu muusta postiluukusta tulevasta aineistosta. Täytyy nostaa hattua lehden ensimmäisille toimittajille, että tässä urakassa onnistuttiin.

Yksi heistä, Krista Susi, palaa tässä numerossa juurilleen ja aloittaa lehden kolumnistina. Hän kuvasi haastattelussa lehden ensimmäisten toimittajien työnäkyä niin, että "Latea" päätettiin tehdä kaikille vantaalaisille. Tämä sama työnäky on myös lehden nykyisillä toimittajilla ja siihen meistä velvoittaa myös lehden jakelutapa — Lauria on alusta asti jaettu kaikkiin vantaalaisiin koteihin. Niin jaetaan näillä näkymin myös jatkossa.

Vantaan Lauri on seurakuntalehti, jonka tärkeä tehtävä on tiedottaa seurakunnan ja kirkon asioista. Mutta se ei ole lehden ainoa tehtävä. Lehti on myös vantaalainen paikallislehti ja ajan ilmiöitä avarasti kristillisen uskon näkökulmista seuraava ajatusten herättäjä. Saarnaamisen sijasta pyrimme rohkaisemaan lukijoita pohtimaan itse elämän syviä peruskysymyksiä. Lisäksi haluamme antaa myös ilon hetkiä, sillä ei uskon tarvitse olla otsa rypyssä puurtamista. Se tuskin oli Vapahtajamme tarkoitus.

Parilla sanalla sanoen Vantaan Lauri haluaa kertoa kirkosta, joka on keskellä kaupunkia, mukana siinä elämässä, jota tavalliset vantaalaiset elävät. Siitä, että voimme sitä ainakin parhaamme mukaan yrittää, kuuluu suurin kiitos teille, lehden uskollisille lukijoille.