Sivun toiminnot

Jumala on läsnä

Lauri 1-06 nettiin_Page_14_Image_0020.jpg

Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma. Mark. 1:1

Moni ymmärtää Jumalan valtakunnan paikkana ja maailmana, jonka on tarkoitus toteutua joskus Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen. Usein Jumalan valtakunta merkitsee kristityille myös ikuista elämää taivaassa.

Markuksen evankeliumissa sanotaan, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Mutta miten Jumalan valtakunta voi tulla lähelle, jos sitä ei ole mahdollista omin aistein kokea? Miksi pitäisi kääntyä ja uskoa hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, jos on jo kerran saanut kasteen ja Jumala on lahjoittanut uskon?

Emme voi tietää, kuinka täyttynyt meidän jokaisen aika täällä elämässä on. Sen tietää vain hän, joka on meidät luonut. Sen kuitenkin tiedämme, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle meitä ja on meidän keskellämme tässä ja nyt. Olemme Jumalan valtakunnan kansalaisia jo tässä ajassa. Ympäröivä maailma ei kestäisi pystyssä nykymuotoisena, jos siitä ei kukaan pitäisi huolta. Maailmamme on olemassa siksi, että Jumala on sen luonut ja luvannut huolehtia siitä.

Ihmisten tulisi kuitenkin yhä enemmän kääntyä tähän Jumalan valtakuntaan päin, jotta voisimme ymmärtää edes osan Jumalan valtakunnan salaisuudesta. Kokonaan tuo verhottu salaisuus avautuu meille kerran, kun pääsemme taivaan kotiin. Tässä ajassa tehtävänämme Jumalan valtakunnan kansalaisina on luottaa ja uskoa Jumalaan ja hänen johdatukseensa sekä palvella häntä ja toinen toisiamme iloiten.

Ensi sunnuntai on 2. sunnuntai loppiaisesta. Sen aihe on Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 105:2–5, 39–42, Jes. 62:1–3, Tit. 1:1–3, Luuk. 4:16–21 tai Mark. 1:14–15.

Antti Tuononen
Tikkurilan seurakunnan nuorisotyönohjaaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook