Stan Laurel ja Oliver Hardy, suomalaisittain Ohukainen ja Paksukainen ovat maailman tunnetuimmat ystävykset.

Siinä missä suurin osa koomikoista on sidoksissa aikaan ja paikkaan, englantilaissyntyinen Laurel ja Pohjois-Amerikan syvästä etelästä kotoisin ollut Hardy tekivät komiikkaa, joka on naurattanut vuosikymmenien ajan eripuolilla maailmaa. Aina kun keskinäisriippuvainen parivaljakko astuu estradille, epäonnistuminen on vääjäämätön, mutta yleisöllä hauskaa.

Laurelin ja Hardyn tuotantoa ja elämää tutkinut Simon Louvish on tehnyt miehistä mainion kirjan Ohukainen ja Paksukainen. Elämä ja elokuvat (Art House 2005). Louvishin mukaan Laurel ja Hardy tekivät pilasta ja sketseistä hartaita ja pitkitettyjä rituaaleja. Koko jutun ydin on pilan odotuksessa. Itse lopputulos on aina täydellinen sosiaalinen ja aineellinen katastrofi.

Sekä Laurel että Hardy kulkivat pitkän tien lavataiteilijoista kameroiden eteen. Ääntään käyttämään tottunut parivaljakko siirtyi 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa mutkattomasti mykän elokuvan kaudesta äänielokuvaan.

Sketseissään Hardy ja Laurel pitävät yhtä silloinkin, kun tapahtumat ja luonteenlaadut laittavat heidät äärimmäiselle koetukselle. Kaikkien kommellusten jälkeen kaveruus voittaa jopa kotilieden turvallisen lämmön.

Kulissien takana parivaljakon elämä oli lähes yhtä kaoottista kuin filmikameroiden edessä. Molemmat avioituivat useita kertoja ja taistelivat miltei koko ikänsä erilaisten aviokriisien keskellä. Ainoat heidän lähipiirissään rikastuneet henkilöt olivat avioliittosotkuja setvineet juristit.

Parivaljakolle kävi kuten lapsuuden parhaille ystävyksille usein käy. Heidät erotettiin toisistaan. Laurel yritettiin asettaa menneen ajan komediasuuruuden, Harry Langdonin koomikkopariksi ja Hardy teki joitain yksittäisrooleja. Legendaarisen ystävyyden lumous oli kuitenkin haihtunut ja muu oli enää lopun ajan jäähdyttelyä.