Lastenkirja omista kokemuksista
Kirjailija Hannu Mäkelän uusin lastenkirja Miisan uusi perhe kertoo kuusivuotiaasta tytöstä, joka asuu vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona. Tilanne on tuttu monelle lapselle, ja kirja saikin alkunsa Mäkelän omista kokemuksista.
— Elän nykyään uusperheessä. Alku ei ollut helppo, sillä eräs viisivuotias tyttö tuijotti minua hyvin epäilevästi, Mäkelä kuvailee ensitapaamisiaan nykyisen vaimonsa, tutkija Anna Kortelaisen tyttären kanssa.
Tilanne alkoi kuitenkin vähitellen muuttua paremmaksi. Nyt Mäkelää kutsutaan jo kakkosisäksi, jonka tehtävät ovat kuitenkin erilaisia kuin ykkösisän.
Mäkelä haluaa osoittaa kirjassaan, että kun uusperheen ihmissuhteissa näkee vaivaa, kaikki on mahdollista.
— Helposti ajatellaan, ettei lapsi osaa sopeutua muutoksiin, koska hän ei ole tajuava olento. Samanlaista muutosvastarintaa voi kuitenkin esiintyä myös aikuisella.
Mäkelän mielestä on entistä antoisampaa kirjoittaa lastenkirjoja, kun perheessä on pieni lapsi. Hänen oma poikansa on jo liki nelikymppinen, joten näin läheistä kosketusta lasten maailmaan Mäkelällä ei ole ollut pitkään aikaan.
— Kirjoitin aiemmin sille lapselle, joka itse olin. Ehkä olen nyt tarpeeksi aikuinen ymmärtääkseni muidenkin lasten elämää, kirjailija naurahtaa.
Kirjat ovat kuin kirjeitä
Hannu Mäkelän mielestä ei voi olla vilpittömämpää lukijaa ja kuulijaa kuin lapsi. Jos lapsi ei jokin kirja miellytä, hän sanoo sen kainostelematta ja alkaa puuhailla muuta.
— Olen yrittänyt käsitellä lastenkirjoissani vaikeitakin aiheita, vaikka tiedän, etteivät sellaiset kirjat kauheasti myy. Aina kuitenkin on löytynyt lapsia, joille ne ovat antaneet elämyksiä.
— Ajattelenkin, että kirjat ovat kuin kirjeitä, joiden vastaanottajia ei kirjoittaessa tiedä. Vastaukset taas saattavat viipyä matkalla pitkäänkin, Mäkelä pohdiskelee.
Hän on kirjoittanut 1970-luvulta lähtien kymmeniä lastenkirjoja. Niistä tunnetuimpia ovat hulvattomat Herra Huu -kirjat Nyt perhe on toivonut, että hän kirjoittaisi vielä yhden Herra Huun.
Mäkelä pitää siitä, että lastenkirjoissa saa luoda aivan oman maailmansa. Sen on kuitenkin oltava niin selkeä, että lapsikin ymmärtää sitä. Samalla kirjaan voi kätkeä aikuisten maailman tason sekä opetusta ja moraalia.
— Eiköhän se mene vähän niin, että paha saa palkkansa ja pienet pääsevät voitolle.
Mäkelän tuotanto on kaiken kaikkiaan mittava, se sisältää runoja, näytelmiä, kuunnelmia, proosa- ja faktateoksia. Hän sanoo nauttivansa erilaisista kirjoitustöistä.
— Esimerkiksi runo on monimutkaista alitajunnan piilokirjoitusta ja proosa taas vakaata ja tietoista ponnistelua. Viime vuosina olen ollut yhä enemmän kiinnostunut faktan tekemisestä. Se taitaa olla sellainen ikääntymisen merkki, kuten olen kuullut sanottavan, Mäkelä tuumii pilke silmässä.
