Kirkkoherrat irtisanoutuvat keinohedelmöityskannanotosta
Kirkkohallitus on pyrkinyt muuttamaan kirkkomme hedelmöityshoidoista ottamaa kantaa. Kirkkohallituksen mukaan keinohedelmöityksessä saisi turvautua vain aviopuolisoiden omiin sukusoluihin, eikä luovutettuja sukusoluja pitäisi käyttää siinäkään tapauksessa, että ne olisivat ainoa mahdollisuus lapsen saamiseen.
Piispainkokous aiemmin sekä nytkin lausuntoa valmistelleet ovat olleet toista mieltä. Jokainen lapsi, joka syntyy, on Jumalan lahja. Ennen kuin keinohedelmöitykseen päädytään, pariskunta on käynyt läpi monia raskaita vaiheita. Keinohedelmöityksellä syntyvä lapsi on aina äärimmäisen toivottu ja kaivattu.
Tämä asia sijoittuu eettisen harkinnan alueelle, jossa ratkaisuperusteena on järkevä ja omaantuntoon pohjautuva harkinta sekä rakkaudellisuus. Meillä ei ole tästä mitään uskonilmoitusta. Kirkkohallituksen kannanotossa ollaan ilmeisesti ekumeenisin perustein etäännytty luterilaisen etiikan periaatteista.
Me allekirjoittaneet vantaalaiset kirkkoherrat pidämme kirkkohallituksen ottamaa kantaa tältä osin virheellisenä. Sen tähden opetamme edelleen kirkkomme aikaisemman kannanoton mukaisesti, että pariskunnilla on täysi oikeus turvautua hedelmöityshoidoissa myös vieraisiin sukusoluihin.

