Syksy merkitsee mahdollisuutta aloittaa alusta. Moni asia, josta olemme jo kauan haaveilleet, on nyt käsien ulottuvilla. Kuoro? Ranskan kieli? Maalaus? Jumppa? Vapaaehtoistyö? Paletti on kirjava.

Yksi vaikeimmista ratkaisuista on ajan käyttö. Jos aloitan yhden asian, se on poissa toisesta. Jos täytän almanakkani hyvilläkin harrastuksilla, se on poissa läheisistä ihmissuhteista.

Entä aika, jolle ei ole asetettu mitään tavoitteita? Sekin on tärkeää. Ulkona liikkuminen ilman kelloa ja sykemittaria, taiteen tai musiikin tuottaminen vain niiden tuoman hyvän olon takia.

Hiljaisuus opettaa meitä suhtautumaan aikaan. Hiljaisuuteen laskeutuminen antaa meille hetkellisen kosketuksen ikuisuudesta, jonka me yritämme aikatauluillamme viipaloida sopiviksi päiväannoksiksi.

Hiljaisuus on kaikkien ulottuvilla. Se ei välttämättä ole riippuvainen ulkonaisen metelin määrästä. Se on sisäinen huone, jonne on mahdollista vetäytyä milloin vain. Hiljaisuus on mahdollisuus kuulosteluun. Mitä minulle oikeasti kuuluu? Minne olen menossa? Mitä todella toivoisin?

Hiljaisuudessa jokainen lukemamme sana saa aivan uuden painoarvon. Hengelliset opettajat neuvovat meitä lukemaan pyhiä tekstejä kuulostellen, keskittyen, vaikkapa vain yhteen lauseeseen päivässä. Tuo lause saattelee meitä päivän askareissa. Se auttaa meitä peilaamaan omaa elämäämme ikuisuutta vasten.

Mistä aloittaisimme? "Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani."