Pappilan puisto sai alkunsa sen jälkeen, kun Helsingin pitäjän kirkonkylään oli ensin valmistunut uusi pappila 1850-luvun loppupuolella.

Helsingin kaupungin ja pitäjän yhteisenä kirkkoherrana toimi Erik Anders Crohns kuolemaansa ja seurakuntien jakamiseen eli vuoteen 1865 asti.

Kirkkoherran vaimo, ruustinna Natalia Crohns oli toimelias. Hän osallistui pappilan rakennustöihin urakoitsijana. Hänen urakkaansa kuuluivat hirsitalon vuoraus- ja maalaustyöt.

Uuden rakennuksen valmistuttua kirkkoherraperhe alkoi viipyä maalaispappilassaan pitempäänkin kuin vain kesäajan. Talon rouvaa kiinnosti myös lähiympäristö.

— Aikanaan Natalia Crohns aloitteli pappilan puistoa. Hän toi tänne puustoa ja puistomallin, kertoo seurakuntapuutarhuri Heimo Salmi, joka on työkseen huolehtinut Natalian perintöpuistosta ja kirkonkylän hautausmaasta yli kolmekymmentä vuotta.

Tammi

Pakarituvan lähellä kasvaa tammi, joka on puiston komeimpia puita. Se on voinut kasvaa paikallaan parikin sataa vuotta ennen Crohnsien aikoja.

Kun puulaji elää jopa tuhannen vuoden ikäiseksi, ei puuyksilöstä voi koon perusteella päätellä sen ikää. Kun on paljon valoa ja tilaa, ja muutkin olosuhteet ovat hyvät, tammi kasvaa nopeammin ja isommaksi.

— Kyllä tästäkin tammesta on jouduttu karsimaan pois kuivuneita oksia, etteivät ne aiheuta tapaturmavaaraa, Salmi kertoo.

— Vanhat puut kannattaa hoidattaa ammattilaisilla. Niin täälläkin on tehty, vaikkei budjetissamme olekaan erillistä puistorahaa. Puiston puita ovat jotkut puutohtorit hoitaneet puoli-ilmaiseksi, kun ovat samalla voineet ottaa kuvia opetus- tai julkaisukäyttöön, jatkaa Salmi.

Puiden hoitaminen ei ole halpaa huvia. Välillä tarvitaan järeitäkin apuvälineitä.

— Etukäteen on mietittävä, onnistuuko työ kiipeämällä vai tarvitaanko paikalle nosturiauto — ja miten se pääsee paikalle ja vaikuttaa vaikkapa puun juuriin, Salmi selittää.

Lopputulos on ollut hyvä. Viimeksi kesäkuussa Helsingin pitäjän kirkonkylän pappilan puistoa esiteltiin television Kesäpuutarha-ohjelmassa.

Lehmus

Melkein suoraan pappilan edessä kasvaa kolmihaarainen lehmus. Sen kerrotaan olevan seitsemänneksi suurin puu Vantaalla. Ympärysmitaltaan se on 5,6 metriä.

— Lehmus kiinnostaa lapsia kiipeilypaikkana, koska sen kolmas haara on niin matalalla. En tiedä, minkä verran kiipeily vaurioittaa puuta. Ei kiipeilemistä voi oikein kieltääkään. Jos sen kieltäisi, pitäisi ympärille rakentaa korkea aita, ja miltä puisto sitten näyttäisi, miettii Salmi.

Lehmuksen kahden muun haaran välissä on sen verran humusta, että sinne osunut pihlajansiemen on lähtenyt kasvamaan.

— Oikeastaan pihlajan ei kuuluisi kasvaa tuossa. Sen ei annettaisi kasvaa toisen puun päällä oikein viimeisen päälle hoidetussa puistossa, Salmi selittää.

Ylhäältä lehmusta on tuettu vaijereilla, jottei se repeäisi.

— Tuenta ei ole mitenkään lopullinen. Sitä pitää uusia muutamien vuosien välein.

Salmi pitää tärkeänä, että hoidettu ja tuettu puu on tasapainossa ja voi jatkaa luonnollista kasvuaan.

Vaahtera

Lehmuksen läheltä löytyy paljon pienempi puu, ontto vaahtera. Tarinoiden mukaan sen sisällä on aina silloin tällöin vaihdettu kihlasormuksia romanttisessa ja tiiviissä tunnelmassa.

— Jos olisin puistointoilija, tämä vaahtera olisi poistettu puistosta aika päiviä sitten. Puu on kuitenkin sen verran pieni, ettei se ole vaarallinen. Vahva kuori pitää puun pystyssä, eivätkä myrskytuulet osu suojaiseen paikkaan, perustelee Salmi.

Vanhalta hautausmaalta löytyy lisää onttoja puita.

— Joskus puu on haljennut, iso oksa tai haara irronnut, tai sitten jokin mekaaninen syy on synnyttänyt kolon, Salmi selittää puun vamman syntyä.

Useinkaan kolo ei säily samanlaisena puun koko loppuelämää.

— Moni puu on ollut aikaisemmin paljon ontompi. Kun aukon reunoilta on poistetaan kuiva ja laho osa, puu alkaa kasvattaa arpea, ja kolo umpeutuu, Salmi kertoo.

Kirkkomaalla on tammi, joka Salmen työuran aikana on kasvattanut umpeen halkeamaansa sen molemmilta reunoilta kolmenkymmenen sentin verran.

Poppeli

Pappilan puoleisen kiviaidan vieressä Pyhän Laurin kirkon kirkkomaalle tulijaa tervehtii suuri poppeli.

Etenkin alkukesällä rungon pintakuvioiden ja rungosta kasvavien lehtien muodostama kuvakudos näyttää mielenkiintoiselta. Poppelin, samoin kuin lehmustenkin, runkoihin kasvaa joka kesä uusia runkoversoja. Myöhemmin ne nyhdetään tai leikataan pois — tarkoitus kun ei ole, että pitkin runkoa alkaisi kasvaa uusia oksia.

— Silloin, kun maisema-arkkitehti suunnitteli uurnahauta-aluetta, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että poppeli samoin kuin nykyisen huoltorakennuksen takana olevat suuret koivut poistettaisiin, Salmi kertoo.

Suuret puut saivat kuitenkin jäädä. Kesän aurinkoisina päivinä voi ylväiden koivujen muodostamassa lehtimajassa kokea yhä vihreän valon.

Muita puita

Kirkkomaalla kasvaa muitakin yksittäisiä suuria puita, ja tammia, kuusia ja lehtikuusia jopa kolmen, neljän puun ryhminä.

— Aikoinaan oli tapana istuttaa puut haudan kulmiin. Hautausmaan puut ovat tärkeitä myös nykyihmisille: moni haluaa läheiselleen haudan puun läheltä, kertoo Salmi.

Pyhän Laurin kirkon kirkkomaalla on yritetty ennakolta istuttaa uusia puita lahoavien tai mahdollisesti muusta syystä poistettavien puiden läheisyyteen. Asia ei näin ehkä hoidu kaikkien puistonhoidon oppien mukaan, mutta se ei huolestuta Salmea.

— Voi olla, että istutuspaikasta aiheutuu ongelmia uusille puille. Vanhat puut ovat usein saastuneita, eri tautien ja kääpälajien vaivaamia. Toisaalta tässä tapahtuu sama, mitä luonnonympäristössäkin tapahtuu, ja aivan luonnostaan.

Syyskuun 9.–11. päivinä vietetään
Euroopan rakennusperintöpäiviä, joiden aiheena on tänä vuonna puistot ja puutarhat.