Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa mentiin naimisiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuosittain solmittiin yli 40 000 avioliittoa.

Avioliittojen lisääntyessä lisääntyivät myös avioerot. Kun 1930-luvulla avioeroja oli myönnetty reilut tuhat vuodessa, niin vuonna 1950 niitä oli jo 3687.

Tamperelainen pappi Matti Joensuu oli huolestunut tilanteesta ja laittoi Aamulehteen ilmoituksen: "Alkää ottako avioeroa! Tarjoamme apua vaikeuksiinne, kääntykää pastori Joensuun puoleen. Palvelukset ilmaisia."

Joensuu arvioi avioerojen lisääntymistä seuraavasti:

"Ensinnäkin sodan aikana solmittiin avioliittoja paljoakaan harkitsematta, oliko yhteiselämälle olemassa muita edellytyksiä kuin valtion suorittama sotakuukausipalkka. Toiseksi kaikkien hermot ovat kuluneet sotavuosina tavallista enemmän, mikä panee moraalisen kestokyvyn normaalia suuremmalle koetukselle. Samaten vaikea asuntotilanne koettelee kotien kestävyyttä."

Avioerojen lisääntyminen ei ollut pelkästään suomalainen ilmiö. Sama tapahtui muuallakin elämäntapojen ja -arvojen muuttuessa.

1950-luvulla rakastumisesta tuli avioliiton solmimisen peruste. Tulevan puolison piti herättää väristyksiä ja ulkonäöstä tuli esimerkiksi ammattia tärkeämpi seikka. Seksuaalielämän tarkoituksena ei enää pidetty pelkästään lasten hankkimista, joten sukulaisten valvonta väheni ja avioparien elämä yksityistyi.

Tosin epäsuorasti ihmisten seksuaalielämään puuttuivat muun muassa naistenlehdet, erilaiset asiantuntijat, oikeuslaitos ja sosiaalihuolto.

Asiantuntijoihin liittyivät myös kirkon perheneuvojat, kun Tampereen kaupunkilähetyksessä alkanut avioliitto- ja perheneuvontatyö levisi muualle maahan. Vuonna 1953 perustettiin Helsinkiin seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus. Samana vuonna pastori Matti Joensuu aloitti työnsä koko kirkon yhteisenä perheasiain sihteerinä.

Työn lähtökohtana oli, "e-ttei-vät avioliitot käytännössä ole onnellisia tai onnettomia, vaan useimmat ovat vaikeita" — ja siksi ulkopuolinen neuvotteluapu voi auttaa kriisien läpi.

Lisäksi 1950-luvulla ryhdyttiin järjestämään avioliittokouluja naimisiin aikoville, ja Helsingissä joka neljäs pari kävi sellaisen. Myös radiossa pyöri avioliittokoulu.

Suosituimmat kotimaiset äänilevyt olivat:

1. Muistatko Monrepos´n
(Annikki Tähti)

2. Laulu kahdesta pennistä
(Annikki Tähti)

3. Suklaasydän (Brita Koivunen)

4. Tiikerihai (Juha Eirto)

5. Kaksi ruusua (Olavi Virta)

6. Mambo Italiano (Olavi Virta)

7. Äidin syntymäpäivä
(Metro-tytöt)

8. Kylmät huulet (Metro-tytöt)

9. Preerian keltainen ruusu (Olavi Virta ja Harmony Sisters)

10. Keskiyön tango (Juha Eirto)

Ääni Tiikerihaille

Annikki Tähti ja Olavi Virta ovat tuttuja nimiä 1950-luvun hittilistalla. Mutta kuka on se mies, joka on antanut äänensä ikimuistoisesti Tiikerihaille?

Hän on Juha Eirto, joka teki ensi levytyksensä parikymppisenä. Vuosi oli 1954 ja kappale tango Oi Ritva. Hänen muita tunnettuja levytyksiään ovat Keskiyön tango, Koivu ja sydän, Hurmio, Jambalaya ja Kuningaskobra. Tangon ja iskelmän lisäksi Eirtoa kiinnosti klassinen laulu, ja hän siirtyikin 1960-luvun alkupuolella kokonaan konserttimusiikkiin.

Suomessa

— Väkiluku ylitti 4 miljoonaa. Lapsia oli paljon ja vanhuksia vähän.

— Perheen tuloista lähes puolet meni ruokaan, viidesosa vaatteisiin ja kymmenesosa asumiseen.

— Työviikko lyheni 45-tuntiseksi, mutta töitä paiskittiin edelleen myös lauantaina.

Vantaalla

— Asukkaita oli jo yli 30 000.

— Julkiset palvelut kehittyivät. Rakennettiin terveystaloja ja kouluja. Ensimmäinen oppikoulu vihittiin käyttöön vuonna 1956. Samana vuonna valmistui Tikkurilaan myös kunnantalo ja seuraavana vuonna seurakuntatalo.

— Omakotitaloja rakennettiin innokkaasti. Kerrostaloissa ei asunut juuri kukaan. Omakotitalojen varustus oli kuitenkin vaatimaton. Vain joka neljännessä oli viemäri ja vesijohto. Yleensä vesi piti lämmittää itse ja vessassa käytiin ulkohuusissa.

Suosituimmat
etunimet olivat:

Pirjo, Tuula, Riitta, Marja, Arja ja Eija

Kari, Markku, Hannu, Matti, Seppo ja Timo