Sivun toiminnot

Pohjoista elämäntapaa etsimässä

Oletko kyllästynyt katsomaan pohjoista vain etelänihmisen näkökulmasta? Eivätkö sinulle riitä ruuhkaiset laskettelurinteet, alppikylää matkien rakennetut anniskeluravintolat laskettelurinteiden juurella tai Kiinassa valmistetut muoviset matkamuistoporot?

Helsingissä on nyt mahdollisuus tehdä pieni kurkistus siihen, millaista elämä pohjoisessa on. Kulttuurien museossa on parhaillaan valokuvaaja Pekka Antikaisen Saamenmaa-näyttely, jossa pääosassa ovat pohjoisen ihmiset ja luonto. Antikainen on kuvannut parinkymmenen vuoden ajan saamelaisia ja tallentanut samalla kuviensa kautta sitä, miten luontaiselinkeinossa tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet heidän elämäänsä.

Näyttelyn suurikokoiset valokuvat imaisevat katsojan Helsingin katujen vilinästä keskelle toista maailmaa. Kuvat rauhoittavat ja vievät mukanaan. Kiireen ja minuuttiaikataulun kanssa elävä saa hetken kokea elävänsä luonnon ehdoilla.

Kuvissa avautuu luonnon ja ihmisen tiivis yhteys tavalla, joka kaupunkilaisen elämän keskellä usein unohtuu. Elämää rytmittävät vuodenaikojen vaihtuminen ja sen mukanaan tuomat tapahtumat ja tehtävät. Toisaalta esiin tulee myös se, kuinka luonnon tuhoaminen laillistetaan taloudellisen edun saavuttamisen kautta. Paikallisilta asukkailta kun ei yleensä kysytä lupaa maan ja sen luonnonvarojen hyödyntämiseen.

Näyttelyn valokuvien tehoa vahvistaa taustalla soiva norjalais-suomalaisen muusikon Niko Valkeapään saamen kielellä laulettu musiikki. Musiikki ja kuvat luovat yhdessä kokonaisuuden, joka on elämysmatka jonnekin kauas pois täältä ja kuitenkin samalla matka ihmiseen itseensä, omaan vapauden kaipuuseen.

Saamenmaa-näyttely 31.12. saakka Kulttuurien museossa, Eteläinen Rautatiekatu 8

Leena Tuomenvirta
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook