Joka toinen torstai kello 10

Tikkurilan kirkon eteen saapuu joukko naisia kevyt puna poskillaan. Takana on noin tunnin kävelylenkki sauvojen kanssa tai ilman. Pikkuhiljaa naiset siirtyvät kirkon sisätiloihin, jossa alkaa rukous- ja raamattuhetki. Tikkurilan Hannat kokoontuvat.
— Kansainvälisen Hanna-projektin tarkoituksena on välittää ilosanomaa naisille ympäri maailmaa. Olemme myös tukemassa niitä, joita vainotaan uskonsa tai etnisen taustansa vuoksi, kertoo Eila Karjalainen, 61.
Hän on Hanna-ryhmän toinen vetäjä. Elisabeth Tepora on vielä lomalla.
Suomessa Hanna-työstä päävastuun kantaa Sanansaattajat, joka on yksi luterilaisen kirkon lähetysjärjestöistä. Tarkemmin sanottuna se on radiolähetysjärjestö. Tikkurilan Hannat tukevat radiolähetystyötä rukouksin, mutta myös rahallisesti.
— Olemme kokoontuneet tammikuusta lähtien joka toinen torstai. Rukoilemme ja raamattuhetkessä käsittelemme Raamatun naisia tai tämän ajan naisia, jotka ovat tehneet tai tekevät Jumalan valtakunnan työtä.
Mehun, alkuvirren ja ‑rukouksen jälkeen naiset nauttivat kahvia ja voileipiä. Kahvittelun lomassa he lukevat vuorotellen raamatunkohtia ja Karjalainen alustaa. Tällä kertaa aiheena on nainen ja valta.
Keskustelussa naiset toteavat, että oman vallankäytön huomaa jo siinä, miten käyttäytyy kotona perheenjäseniä kohtaan. Valta sokaisee helposti ja inhimillisyys unohtuu.
Ryhmä on sitoutunut rukoilemaan myös omalla ajallaan Sanansaattajien radiolähetystoiminnan puolesta. Hannat voivat tilata kotiinsa rukouskalenterin, jossa aiheet on lueteltu. Omia rukousaiheita saa tuoda ryhmään avoimesti tai lappusella, jonka voi pudottaa esirukouslaatikkoon.
— Meidän rukouskohteemme on Naiset toivon lähteellä ‑radio-ohjelma, joka on suunnattu erityisesti Aasian naisille.
Karjalainen haluaa, että seurakunnan toimintaan olisi helppoa tulla mukaan. Hänen mielestään kävelylenkki on hyvä tapa lähestyä seurakuntaa. Hannojen lenkkeily ei ole himourheilua, vaan tarkoituksena on virkistäytyminen ja yhdessäolo.
— Piirimme on tarkoitettu kaikille naisille, jotka ovat vapaita kello kymmenen aikaan aamulla, esimerkiksi yksinäiset, juuri muualta muuttaneet. Ikärajaa ei ole. Voi myös tulla vain kirkolle kello yhdeksitoista, jos ei halua lähteä lenkille.
— Eikä uuden tarvitse pelätä piiriin tuloa, me otamme uudet avoimesti vastaan, tervehdimme ja halaamme.
Tikkurilan Hanna-ryhmä on vielä sen verran uusi, että toimintaa ei ole lyöty ihan lopullisesti lukkoon. Rukous on tärkeintä, mutta muuta ohjelmaa voi muokata piiriläisten haluamalla tavalla. Ymmärrystä löytyy myös, jos toiminta ei kaikille kolahdakaan.
— Jos ryhmään mukaan tulon jälkeen tämä ei kuitenkaan tunnu omalta, voimme ohjata johonkin muuhun seurakunnan toimintaan.
Myyntipäällikön virasta työeläkkeellä olevalla Karjalaisella on nyt aikaa tehdä sitä, mitä hän haluaa. Hanna-työn hän löysi viitisen vuotta sitten.
— Haluan olla näkyvästi esimerkkinä muille. Monesti kristillisyyttä peitellään. Hanna-työ on minun tapani levittää evankeliumin sanomaa.

Maanantaina kello 13

Kun Signe Kettunen, 77, muutti pari vuotta sitten Korsoon, kirkkoherra tuli onnittelukäynnille pyöreiden vuosien johdosta. Syntymäpäivän sankari kysyi, onko seurakunnalla runopiiriä. Eipä ole, vastasi kirkkoherra. Saako sellaisen perustaa?
Kyllä saa, oli vastaus, ja siitä lähtien Korson seurakuntakeskuksessa on kokoontunut innokas runopiiriläisten joukko Kettusen johdolla.
— Alussa piiriläisiä oli viisi, mutta koko ajan tulee uusia jäseniä. Enimmillään meitä on ollut kolmetoista. Suurin osa on naisia, mutta on pari miestäkin ollut mukana. Olemme kaikki jokseenkin iäkkäitä, vanhin piiriläinen on jo yli kahdeksankymppinen.
Signe Kettusen ajatus hänen piiriä perustaessaan oli, että siellä vain luetaan ja analysoidaan runoja yhdessä. Myös runoilijoista otettaisiin selkoa. Mutta suunnitelmiin tuli pieni muutos.
— Kerran lausuimme runoja vanhemman väen piirissä. Saimme niin paljon myönteistä palautetta, että nyt me olemme melkein koko ajan tekemässä johonkin tilaisuuteen ohjelmaa.
Runopiirissä kaikki ovat alan harrastajia. Kettunen valitsee kullekin henkilölle mielestään sopivan runon, jonka jokainen piirin kokoontuessa esittää toisille. Jotkut valitsevat runonsa itse. Lausumista hiotaan ja harjoitellaan, varsinkin, jos on esiintyminen tulossa.
— Minä sanon aina piiriläisille, että ”hehkuttakaa, hehkuttakaa!” On upeaa nähdä, miten jokaisesta löytyy uusia piirteitä, kun he lausuvat runoja! Esimerkiksi joku voi olla melko hiljainen ja vaatimaton yleensä, mutta sitten kun hän pääsee yleisön eteen, on edessä aivan toinen ihminen.
— Usein luullaan, että sellainen lausuja on tosi hyvä, joka osaa runon ulkoa. Ei se välttämättä niin ole. Tärkeintä on eläytyminen. Meillä on esiintymisissä sanat tukena, koska siinä voi yhtäkkiä sanat unohtua.
Signe Kettusen mielestä runopiiri sopii henkilölle, joka rakastaa ja ymmärtää runoutta. Ei piirissä jaksaisi istuakaan, ellei näin olisi. Piirissä luetaan lempirunoilijoiden tekstejä, mieluusti vanhempaa kotimaista runoutta.
— Moderneja runoja emme lue — emmekä ymmärrä. Eipä meillä ole luettu edes Tommy Tabermannia! Olemme lausuneet muun muassa Aaro Hellaakoskea, Oiva Paloheimoa, Edith Södergrania, Mika Waltaria, Aale Tynniä, Anni Korpelaa ja Lauri Viitaa.
Signe Kettunen sai kimmokkeen runoihin jo ”äidinmaidossa”. Hänen äitinsä harrasti lausuntaa. Signe ei kuitenkaan vielä lapsena itse lausunut.
— Löysin runot, kun jäin sairauseläkkeelle. Runous on musiikkia ja vie irti arjesta!
Aikoinaan Varkaudessa asuessaan Kettunen veti siellä seurakunnan runopiiriä viisi vuotta. Korson piiri on kokoontunut nyt kaksi vuotta ja tunnelmista päätellen jatkoa seuraa.
— Minä en jaksaisi olla Korsossa ellei runopiiriä olisi, se pitää minut hengissä. En osaa kuvitella elämää ilman runopiiriä. Meillä on sellainen ilo siellä! Iäkäs ihminen kokee itsensä tarpeelliseksi, jos pystyy tuottamaan iloa toisille.
Syyskausi runopiirissä alkaa 12.9. Ennen sitä Signe Kettunen aikoo kysyä kirkkoherralta, olisiko joku tilaisuus, johon lausujia toivottaisiin esiintymään.
— Jos joku tilaisuus löytyy, alamme harjoitella siihen. Ja joulurunoja pitäisi varmaan alkaa jo harjoitella.
Mikä runoissa viehättää?
— Runoissa on lyhyesti kaikki.

Tiistaina kello 18.30

Länsimäen kirkon kellarikerroksessa sijaitseva takkahuone ja sauna ovat tiistai-iltaisin yleensä miesten valtakuntaa. Viime viikolla kerhohuoneessa tuoksui saunan ja tuoreen kahvin lisäksi myös Antti Peltolan keittämä maukas lohisoppa. Keitolla miesten piiriläiset juhlistivat sekä sadonkorjuuta että syyskauden alkajaisia.
— Yleensä tarjolla on vain kahvia, teetä ja jotain pientä naposteltavaa. Makkaroita meillä on tapana grillata takassa aina kuukauden ensimmäisessä kokoontumisessa, hän kertoo.
Ilmari Jalosen, 81, mukaan saunan lauteet ovat hyvä paikka pohtia oman elämänsä myötä- ja vastamäkiä ymmärtäväisessä seurassa. Saunan lauteita hän kutsuukin huolien purkupaikaksi.
Yleensä saunassa virinnyt vilkas keskustelu päivänpolttavista aiheista jatkuu koko illan. Miesten piiriin hakeutumista Jalonen suosittelee eritoten leskeksi tai muista syistä äskettäin yksin jääneille miehille. Piiri voi olla hänen mielestään oiva paikka löytää uusia ystäviä ja eväitä uskonelämään.
— Puhumme tietysti autoista ja muista miehille tärkeistä teemoista. Naisista ja paikallispolitiikan kiemuroista emme kuitenkaan tarinoi, Jalonen sanoo.
Rentotunnelmaisen jutustelun ja napostelun jälkeen miehillä on tapana päättää ilta hengelliseen keskustelutuokioon. Viime aikoina vastuu hartauden sisällöstä on ollut Jalosen harteilla. Illan hengellisestä ohjelmasta vastaamisen hän on kokenut mielekkääksi tehtäväksi.
— Raamatun lukukappaleiden lukemisen jälkeen pohdimme eri näkökulmista illan teemaa. Suurempia oppiriitoja ei ole syntynyt, sillä pyrimme kunnioittamaan toistemme mielipiteitä. Täällä ei ketään lyödä Raamatulla päähän. Tavoitteena on, että jokainen saa sanoa mielipiteensä, mikäli siihen tuntee tarvetta.
Saunaillan lopuksi miehet vielä rukoilevat yhdessä ja kajauttavat komeasti virren tai kaksi.
Jalosen viikkorytmiin miesten piiri on kuulunut vuodesta 1994 lähtien. Hänen kokemuksensa mukaan miehet kokoontuvat saunomaan monista syistä. Hän itse hakeutui piiriin muutettuaan vaimonsa kanssa Rajakylään. Monien muiden piiriläisten tavoin Jalonen sanoo nauttivansa seurakunnallisessa saunaillassa kiireettömästä yhdessäolosta. Hänestä on tärkeää pohtia yhdessä muiden kanssa hengellisiä asioita.
— Miesten piirissä jokainen saa olla omana itsenään. Emme tunne titteleitä, vaan kohtelemme toisiamme tasa-arvoisina veljinä. Ilta on onnistunut, jos täältä lähtee kotiin hyvillä mielin ja olo on muutenkin keventynyt, hän pohtii.
Hakunilan seurakunnan miesten piiri on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta 1987 lähtien. Ryhmässä käy eri puolilla Vantaata ja Helsinkiä asuvia 35–90-vuotiaita miehiä. Usein Länsimäen kirkon saunatiloihin kokoontuu saunojia täysi tusina. Kirkon tarjoamia puitteita miehet kehuvat viihtyisiksi ja siisteiksi.