Sivun toiminnot

Kisapappi oli lainassa merimieskirkolta

Urheilijoiden, valmentajien ja joukkueenjohtajien lisäksi Espoossa järjestetyissä vammaisten avoimissa Euroopan mestaruuskilpailuissa Suomen joukkueeseen kuului kisapappi Olli-Pekka Silfverhuth. Hän oli ensimmäistä kertaa kisapappina Ateenan paralympialaisissa viime vuonna.

— Kisapappi hoitaa monenlaisia käytännön asioita, kuljetuksia ja huoltamisia, mutta hänelle voi halutessaan puhua muustakin kuin urheilusta, Silfverhuth selvittää rooliaan.

Tänä vuonna Silfverhuth on kisojen lisäksi ollut mukana myös yhdellä harjoitusleirillä. Sitä suurempi työpanos ei olekaan mahdollista, sillä hän toimii kisapappina siviilivirkansa Hampurin merimieskirkon johtajan työn ohessa.

— Molemmissa tehtävissä kohdataan liikkeellä olevia ihmisiä ja kuljetaan heidän rinnallaan hetken aikaa, Silfverhuth pohtii.

Espoon kisoista kisapapin mieleen jäivät suomalaisten mitalit ja joukkueen nuorten, vasta kilpailukokemusta hakevien urheilijoiden positiivinen asenne sekä yleisön kannustus.

— Tuntuu hyvältä, että ihmiset osaavat nähdä erilaisten urheilusuoritusten arvon. Hienoa oli, että katsomossa oli myös paljon Espoon koululaisia.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook