Sivun toiminnot

Maan uumenissa

Matti Juvonen räjäyttää kalliota 60 metrin syvyydessä

Vanhempi panostaja Matti Juvonen, 54, työskentelee tällä hetkellä Päiväkummun tietämillä Lahden-väylän alla. Vuosaaren satamaradan ajoliittymää rakennetaan 60 metrin syvyydessä. Töitä paiskitaan kolmessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa.

Täydellistä pimeyttä halkovat vain työmiesten otsalamppujen sekä lukuisten työkoneiden valokiilat.

Kuulosuojaimista huolimatta meteli louhoksessa on toisinaan korvia huumaava. Hetkittäin kalliosta kaikuvat äänet tuntuvat kehossa matalasti kumisevana äänivallina. Pahimmaksi melu yltyy jättimäisen kauhakuormaajan kumotessa lohkareita kuorma-auton lavalle.

— Maanalaisissa urakoissa jokainen pitää huolta kuulostaan. Tunneliin ei ole asiaa ilman kuulosuojaimia. Muutenkin kartamme työturvallisuusriskejä, Juvonen kertoo.

Tunnelin perällä

Kuninkaanmäen ajoliittymässä kalliota louhitaan sekä Savion että Vuosaaren suuntaan. Uutta tunnelia kohteessa on viime aikoina syntynyt usein 18 metriä vuorokaudessa.

Tunnelinperällä työskentelevä Juvonen asettaa aniittiräjähteet ja nallit liki kuusimetrisiin kapeisiin reikiin. Reiät tehdään noin miljoona euroa maksavalla porauskoneella.

— Kookasta voimanpesää kutsumme joko elukaksi tai jumboksi, hän veistelee.

Juvonen käsittelee pahviin pakattuja räjähteitä ripeästi. Ennen nallien asentamista hän tiivistää räjähteet reikään pitkän puukepin avulla. Hänen mukaansa jauhemaista räjäytysainetta sisältävät putkilot eivät voi räjähtää ilman nallia.

— Vaarallista ja herkästi posahtavaa dynamiittia ei näinä päivinä työmailla juurikaan enää käytetä.

Silkkaa matematiikkaa ja kemiaa

Yhdessä räjäytyksessä aniittia ja eritehoisia paukkupanoksia kuluu noin 500–700 kiloa.

Kallion räjäyttäminen on Juvosen mukaan silkkaa kemiaa ja matematiikkaa. Työnsä tulokseen hän on tyytyväinen, mikäli räjähteet lohkaisevat peruskalliota vain suunnitellun kokoiselta alueelta.

Yhdessä räjäytyksessä uutta tunnelia syntyy kuutisen metriä. Pinta-alaa räjäytettävällä seinämällä on noin 60 neliömetriä. Korkeimmillaan panostajat joutuvat työskentelemään liki yhdeksän metrin korkeudessa.

— Yhden räjäytyksen valmistelu kestää keskimäärin vähän alle neljä tuntia. Työ hidastuu, jos porausreikiin on jäänyt irtonaista kivimurskaa. Se on poistettava porausreiästä ennen räjähteiden asettamista, Juvonen kertoo.

Ennen maanpäältä tapahtuvaa räjäyttämistä tunneli tyhjennetään koneista ja ihmisistä. Myös tehokas ilmastointi kytketään pois päältä räjäytyksen ajaksi.

Räjäytyksen jälkeen tunneliin ei saa mennä noin tuntiin, sillä räjäytysaineilta lemahtava ilma on myös pölystä sakeaa.

Kaivossuvussa kasvanut

Matti Juvonen on työskennellyt panostajana 18-vuotiaasta lähtien. Vuonna 1968 hän pääsi rakentamaan apulaispanostajana luolaa öljysäiliölle Salmisaareen. Alalle hänet houkutteli porarina työskennellyt isoveli.

— Toisaalta äitini sukulaiset ovat kaikki Outokummun kaivosmiehiä, Juvonen kertoo.

Juvosen mielestä panostustyöt sopivat työtä, likaa ja outoja työskentelyolosuhteita pelkäämättömille tekijöille. Ammattitutkinnon suorittamisen lisäksi panostajan pitää olla terve ja vähintään 20-vuotias.

— Panostaja ei saa tehdä virheitä työssään. Jotta mokia ei esimerkiksi väsymyksen vuoksi töissä satu, on alan ammattilaisen elettävä vapaa-ajallakin ihmisiksi.

Tikkurilassa asuva Juvonen rentoutuu sanaristikoita täyttämällä ja seuraamalla päivän uutisia. Hän viihtyy myös hyvin lastenlastensa seurassa.

Panostajan ammattitaito ei jätä Juvosta rauhaan edes toimintaelokuvia katsellessa. Hänellä on tapana pohtia, millaisilla aineilla räjäytystehosteet on saatu kulloinkin aikaan.

— Mutta vapaa-ajallani en ammu koskaan ilotulitteita. Paukkuja saan työssäni posautella riittävästi, hän naureskelee.

Matti Juvonen
panosti tunnelinperää Lahdenväylän alla
to 18.8.

Eija Harju
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook