Eteläafrikkalaisen J. M. Coetzeen uusin romaani on haastava ja kiusallinenkin tapaus: se sisältää ajatuksia, joita lukee inhoten, pistos sydämessä.

Kirjan päähenkilö Elisabeth Costello on huippuälykäs ikääntyvä kirjailija, joka on kirjoittanut keski-iässä yhden suuren romaanin. Nyt hän on kansainvälisten kirjallisuusmatineoiden kysytty luennoitsija, joka käyttää vanhetessaan yhä enemmän kirjailijanasemaansa hyväkseen ja ujuttaa luentoihinsa asioita, jotka tavallinen kulttuurikerma haluaisi lakaista maton alle.

Kirjan esseemäinen rakenne muodostuu kokoelmasta luentoja, joissa käsitellään ikäviä, ihmiskuntaa hävettäviä ja vaikeita asioita, kuten eläinten oikeuksia, kolonialismia, kidutusta ja keskitysleirejä. Osa Elisabeth Costellon luennoista on Coetzeen aiemmin eri yhteyksissä julkaistuja esseitä, joten teoksen rakenne on tällä kertaa tavallista vaativampi, rönsyilevämpi ja jossain määrin fragmentaarinen. Mutta länsimaisen sivilisaation julmuuden ja pintamoraalin arvostelijana Coetzee on tässä kirjassa parhaimmillaan.

Coetzee ironisoi Elisabeth Costellon suulla matineoissa viihtyviä kirjallisuuspiirejä kirjallisiksi kultakaloiksi, jotka ovat vaarattomia, mutta jotka haluavat kirjailijasta pikkuriikkisen suupalan. Kirjailija puolestaan on julkinen eläin, mutta Elisabeth Costellon tapauksessa eläin osaa puhua ja kääntää itsensä yleisöksi ja yleisön apinaksi. Yleisö on kiinnostunut järjestä ja turvallisesta humanismista, eikä haluaisi tunnustaa ihmiskunnan julmuuksia omikseen.

Romaani voidaan nähdä yhdellä tasolla pohdintana siitä, millaista on olla kirjailija ja millaiset vaikutusmahdollisuudet hänellä on. Elisabeth Costello onnistuu vaikuttamaan, mutta omalla kustannuksellaan. Kaikki eivät onnistu. Kuvitteellinen nigerialainen kirjailija Emmanuel Egudu on luopunut taistelusta ja ajautunut pitämään tasaisen sivistyneitä kirjallisuus- ja elokuvaluentoja kansainvälisillä vesillä purjehtiville huvijahdeille.

Yhden sivujuonteen muodostaa Costellon sisar, entinen tutkija, joka on ryhtynyt nunnaksi afrikkalaiselle lähetysasemalle. Siskonsa lailla sisar Blanche on tinkimätön ihminen. Hän on tosin löytänyt lähetystyöstä rauhan ja tarkoituksen elämälleen toisin kuin Elisabeth, joka tekee saarnamatkojaan, mutta voi pahoin. Joka tapauksessa molemmat naiset ovat omalla tavallaan hylänneet uskon järjen ylivaltaan ja ryhtyneet jäljittämään syvempää ihmisenä olemisen oikeutusta.