Vantaan taidemuseon Silmät auki -näyttelyssä on teos, joka koostuu mustista puuristeistä ja niihin kuvatuista ihmisten silmistä. Katsoja joutuu miettimään, mistä oikein on kyse. Jotakin kertoo ehkä valokuvaaja Adolfo Veran työn nimi Ne joita ei kukaan näe.

Vera sanoo halunneensa tuoda esiin ihmisiä, joilla ei ole sijaa maailmassa ja joita ei siten tavallaan ole olemassa. Hän sai teokseensa idean Keski-Amerikasta, jossa hän asui perheensä kanssa pari vuotta 2000-luvun alussa.

— Näin siellä paljon syrjäytyneitä ihmisiä, katulapsia ja intiaaneja. Heihin suhtaudutaan lähinnä kuin ongelmajätteeseen, josta halutaan päästä eroon.

— Ei tajuta, että köyhien ihmisten suuri määrä johtuu yhteiskunnasta, jossa varattomilla ei ole mahdollisuutta koulutukseen ja työpaikkaan.

Teoksen puuristit viittaavat katoliseen uskoon ja kuolemaan. Keski-Amerikassa ihmiset käyvät ahkerasti kirkossa. Verasta on tekopyhää, etteivät nämä samat ihmiset huolehdi syrjäytyneistä, vaan nämä ovat heille kuin kuolleita.

— Syrjäytyneisyyttä on Suomessakin. Täällä kuitenkin köyhät lapset saavat koulutusta, hän vertailee.

Intiaanien puolesta

Silmät auki on Vantaan taiteilijaseuran 11-vuotisjuhlanäyttely, jossa on maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, keramiikkaa, videoita, tekstiilejä, valokuvia ja installaatioita lähes 40 vantaalaistaiteilijalta. Näyttely on avoinna koko syyskauden.

Adolfo Vera on osallistunut jonkin verran taiteilijaseuran toimintaan, mutta ei mielestään kuulu sen aktiivisimpiin jäseniin.

Veralla on ollut vuosien varrella useita valokuvanäyttelyitä pääkaupunkiseudulla. Parhaillaan hänellä on näyttely Jukka Male Museossa Helsingin Kaapelitehtaalla. Todos ya lo saben eli Kaikki sen jo tietävät kuvaa Costa Ricassa asuvaa cabecar-intiaaniheimoa.

— Otin heistä valokuvia, jotka olen yhdistänyt näyttelyssä kollaaseiksi. Pyrin kertomaan kuvillani siitä, miten intiaanit ovat kadottaneet identiteettinsä menetettyään oman kulttuurinsa ja omat juurensa.

— Intiaanit ovat ristiriitaisessa tilanteessa, sillä he haluavat elää ja toimia kuin valkoihoiset, mutta valkoihoiset eivät hyväksy heitä ja kohtelevat heitä todella ala-arvoisesti, Vera selittää murheellisena.

Suomi tuntuu kodilta

Adolfo Vera itse joutui vuonna 1973 pakenemaan vanhempiensa ja sisarustensa kanssa Chilestä Suomeen Augusto Pinochetin hirmuhallinnon vuoksi.

— Olimme Suomen ensimmäisiä pakolaisia. Olin silloin 18-vuotias ja sopeuduin tänne hyvin, koska sain heti hyviä kavereita. Synnyinmaasta lähtemiseen liittyvä kriisi tuli vasta viitisen vuotta myöhemmin, kun minulle tuli tunne, etten ole täältä.

Vantaalla vuodesta 1975 lähtien asunut Vera on lopulta kotiutunut niin hyvin Suomeen, että kaipaa ulkomailla matkaillessaan Ylästössä sijaitsevan kotinsa maaseutumaiseen ympäristöön.

— Voisin kyllä asua missä tahansa, kunhan perheeni vain on lähellä. Esimerkiksi Keski-Amerikassa asuessamme olin koti-isänä, koska vaimollani oli siellä työpaikka.

Vera on työskennellyt pitkään lehtikuvaajana, mutta viime vuosina hän on suuntautunut yhä enemmän taidekuvaamiseen. Päässä on jatkuvasti uusia ideoita.

— Minulle on tärkeää ottaa kuvillani kantaa asioihin erityisesti yhteiskunnan heikompiosaisten puolesta.

Silmät auki -näyttely 23.12. saakka ti–pe klo 11–18 ja la klo 10–15 Vantaan taidemuseossa Myyrmäkitalossa