Mitä yhteistä on jalkapallohuligaanien, sopupelaajien, doping-hiihtäjien, koulukiusaajajengien tai polttareita riettaasti viettävien porukoiden välillä?

Tehdään porukalla typeryyksiä, mutta ei hävetä yhtään. Tätä kuvaa muun muassa sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy".

Häpeä syntyy — jos on syntyäkseen — vasta seuraavana päivänä, kotona, yksin ollessa... Se syntyy siinä vaiheessa, kun yleinen muuttuu yksityiseksi. Joukossa ollaan rehvakasta massaa, mutta kodeissaan — ja oikeussaleissa — ihmiset vastaavat teoistaan yksityishenkilöinä.

Saksalainen kulttuurifilosofi Georg Simmel (1858–1918) kirjoitti paitsi kaupunkisosiologiaa, myös kaupunkilaista tunteiden sosiologiaa. Kirjassa Suurkaupunki ja moderni elämä (Gaudeamus 2005) Simmel käsittelee muun muassa häpeää.

Hän toteaa, että häpeän tunne syntyy, kun ihminen joutuu huomion keskipisteeksi ja samanaikaisesti kokee olevansa vajavainen verrattuna omaan mielikuvaan itsestään.

Häpeä liittyy nähdyksi tulemiseen. Se saa kasvot lehahtamaan punaisiksi, painaa katseen maahan, tekee levottomaksi tai vihlaisee rintaa.

Häpeä on kiusallinen tunne, mutta Simmelin mukaan erittäin tarpeellinen, sillä se suojaa meitä sekä yksilöinä että yhteisöinä.