Digitaaliset pelit ovat osa tämän päivän lasten kulttuuria, halusivat vanhemmat sitä tai eivät. Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion tutkijan Laura Ermin mukaan 10–12-vuotiaista varhaisnuorista lähes kaikki pelaavat tietokone- tai konsolipelejä, jos eivät kotonaan, niin ainakin kaverien luona.

— Pelit, jotka monille lasten vanhemmille edustavat uutta mediaa, ovat lapsille osa arkea samalla tavalla kuin televisio. Ne eivät enää ole vain joidenkin tietokoneharrastajien juttu. Viidessä tamperelaiskoulussa tekemämme kyselytutkimuksen mukaan 98 prosenttia vastanneista 4.–5.-luokkalaisista kertoi pelaavansa ainakin joskus. Tietenkään aktiivisia pelaajia ei ole näin paljon, mutta hyvin vähän on lapsia, jotka eivät pelaa lainkaan.

Ermin mukaan näyttää siltä, että monien lasten ja heidän vanhempiensa välille on syntynyt digitaalinen kuilu. Lapset keskustelevat ammattimaisesti pelikauppiaiden kanssa, kun heidän vanhempansa eivät ymmärrä edes alan peruskäsitteitä. Osa suhtautuu lastensa pelaamiseen välinpitämättömästi, osa on huolissaan.

— Jotkut ajattelevat, että kaikki pelit ovat lastenkulttuuria, vaikka osa niistä suunniteltu aikuisille ja niissä lukee K-18. Itse asiassa erään amerikkalaistutkimuksen mukaan pelaajista 65 prosenttia on aikuisia.

— Osa vanhemmista puolestaan on huolissaan kaikista peleistä, vaikka ei ole mitään syytä. Lapset ovat aina leikkineet seikkailuleikkejä ja pelanneet lautapelejä, nyt ne ovat vain uudessa paketissa, sanoo Ermi.

Hyvässä pelissä on sopivasti haastetta

Hypermedialaboratorion tutkijat pyrkivät selvittämään, mikä on lasten kokemus pelaamisesta ja mitä heidän vanhempansa asiasta ajattelevat. Lasten mielestä pelaaminen on hauskaa ja mukavaa ajanvietettä, mutta pinnan alla on muitakin merkityksiä.

— Pelien sosiaalinen ulottuvuus on tärkeä. Lapset pelaavat paljon keskenään ja oppivat siinä sopimaan asioista. Arka lapsi voi saada pelien kautta uusia kavereita.

— Varsinkin pojat ovat aina ihailleet urheilullisia kavereita, mutta nyt voi päteä myös pelituntemuksellaan. Oppimisesta nousi eniten esille englannin kielen tuntemus. Pelit antavat siihen lisämotivaatiota, Ermi selvittää.

Digitaalisten pelien yritys- ja erehdysmallinen oppiminen innostaa monia lapsia niin paljon, että siitä voisi olla hyötyä myös koulumaailmassa. Nykyiset opetusta varten kehitetyt kasvatukselliset pelit eivät kuitenkaan ole lasten mielestä riittävän kiinnostavia — ne eivät ime mukaansa samalla tavalla kuin kaupalliset pelit.

— Lapset kokevat, että pelit aliarvioivat heitä. Hyvä peli on sellainen, jossa on sopivasti haastetta.

Siitä, millainen hyvä peli on sisällöltään, lapsilla on hyvin erilaisia mietteitä. Seikkailupelit kiinnostavat molempia sukupuolia, mutta pojat ovat enemmän kiinnostuneita toiminnasta ja tytöt vuorovaikutuksesta.

Urheilupelit kiinnostavat lähinnä poikia, tytöt haluavat mieluummin rakentaa sims-pelin hahmoille koteja tai pelata Harry Potteria. Monesti muu harrastus ja pelit kulkevat käsi kädessä: jos lapsi pelaa jalkapalloa, jalkapallopeli tuntuu kivalta, jos on kiinnostunut hevosista, niitä halutaan katsella myös ruudulta.

Tieto helpottaa säännöistä sopimista

Osa vanhemmista on huolissaan siitä, mitä pelit sisältävät ja mitä pelaaminen lapsille aiheuttaa.

— Vaikka meidän tutkimuksessamme oli mukana lapsia, jotka pelasivat paljon, ei kukaan heistä ollut peleistä riippuvainen. Maailmalla kuitenkin on tehty tutkimuksia, joissa tällaisia lapsia on löydetty. Ajattelisin kuitenkin niin, että sellaisen lapsen elämässä, johon ei mahdu muuta kiinnostavaa kuin pelaaminen, on muutakin pielessä. Eli yletön pelaaminen on pikemminkin oire kuin syy.

Useimmissa perheissä oli sovittu tietyt säännöt pelaamiselle, toisissa ne olivat tiukemmat, toisissa väljemmät. Lapsista suurin osa piti niitä ihan perusteltuina.

— Minusta tässä kannattaa käyttää maalaisjärkeä. Oleellista on, että pelaaminen ei ole lapsen elämän ainoa sisältö, vaan että löytyy myös muuta kivaa tekemistä, miettii Ermi.

Väkivaltaisuuden ja mahdollisen muun lapsilta kielletyn aineiston arvioinnissa auttavat peleissä olevat ikärajat ja merkit, jotka kertovat miksi ikäraja on olemassa. Pelkän kannen lisäksi vanhempien kannattaisi kuitenkin muutenkin tutustua peleihin, aivan samalla tavalla kuin seurata tv-ohjelmia, joita lapset katsovat.

— Tutkimuksemme mukaan lapset pelaisivat mielellään vanhempiensa kanssa, jos näillä vain olisi aikaa ja kiinnostusta. Vaikka ei itse pelaisi, kannattaisi seurata lasten pelaamista, jutella heidän kanssaan ja etsiä yhdessä pelisäännöt. Kyse on mediakasvatuksesta, jossa myös lapsi kasvattaa vanhempaansa.

Lisätietoja:

Pelien voima ja pelaamisen hallinta
-tutkimus (tampub.uta.fi)

Lapsuus mediamaailmassa
(Gaudeamus 2005)