Sivun toiminnot

Kirkkohallitus rajaisi hedelmöityshoidot heteropareille

Kirkkohallitus on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle tiedoksi kantansa hedelmöityshoidoista. Se pitää tärkeänä, ettei lainsäädännöllä vähätellä isyyttä eikä isän merkitystä perheessä. Lapsella on oikeus isään ja äitiin, eikä ole toivottavaa, että lain turvin saatettaisiin maailmaan lapsia, joilla ei ole isää. Näin ollen hedelmöityshoitoja ei kirkkohallituksen mielestä pidä sallia yksin eläville naisille tai naispareille.

Kirkon opetuksen mukaan naisen ja miehen välinen avioliitto on lasten kannalta turvallisin parisuhteen muoto. Kirkkohallituksen mielestä hedelmöityshoitoja voidaankin antaa aviopareille. Jos hoitojen piiriin tulevaa joukkoa halutaan laajentaa, se tulee rajoittaa eri sukupuolta oleviin pareihin, joissa molemmat osapuolet myös juridisesti sitoutuvat hoitojen avulla syntyvän lapsen vanhemmiksi.

Kirkkohallitus painottaa kannanotossaan, että vaikka lapsen saaminen kuvataan usein subjektiiviseksi oikeudeksi tai jopa ihmisoikeudeksi, se ei sitä ole. Avioliitto on yhtä arvokas, syntyipä siihen lapsia tai ei. (KT)

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook