Sivun toiminnot

Rakkauden tekoja

Lauri 27 nettiin_Page_10_Image_0006.jpg

Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä? Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. 1.Joh. 3:11, 17–18

Soitin sisarelleni Afrikkaan viikolla. Hän kertoi ohittavansa työmatkallaan erään ajosillan, jonka alla syttyy joka ilta nuotio. Sillan alla asuu perhe, jonka nuorin on vasta 2-vuotias. Pienen lapsen taistelu hyvästä elämästä ja olemassaolosta on alkanut sillan, nuotion ja jätteiden keruun varassa.

Lapsiperheiden köyhyys puhuttaa myös Suomessa. Alle kolmivuotiaista lapsista noin 16 prosenttia eli vuonna 2000 köyhyysrajan alapuolella. Stakesin tuoreen tilaston mukaan yli 130 000 lasta eli 12 prosenttia kaikista lapsista elää köyhyydessä. Kaikkein pienempien lasten köyhyys on kymmenessä vuodessa kolminkertaistunut.

Väestöliiton mukaan köyhien lapsiperheiden ongelmat ilmenevät rahan puutteena ja läheisten tukiverkostojen vähäisyytenä. Perheissä taloudellista ahdinkoa aiheuttavat muun muassa pätkätyöt, opiskelu ja työttömyys. Mielenterveysongelmat ja perheväkivalta tuovat huolta ja surua. Pysyvä köyhyys näyttää myös periytyvän.

Kirkon tehtävänä on toimia sosiaalis-eettisten arvojen ja vastuun muistuttajana ja luoda toivoa. Kirkon haasteet kantaa vastuuta asiassa ovat erityisiä. Ne pohjautuvat kristilliseen käsitykseen armosta, oikeudesta ja ihmisarvosta. Kirkko ei voi olla hiljaa.

Hyvinvointiyhteiskunnan kannattaa keskittyä perheisiin, joilla menee kaikkein huonoimmin. Syrjäytymisen seurausvaikutukset koko yhteiskunnalle tulevat lopulta kalliiksi.

Ensi sunnuntai on 14. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Lähimmäinen. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 112:5–9, 1.Sam. 24:9–12, 17–21, 1. Joh. 3:11–18 ja Matt. 5:43–48.

Tuuli Martikainen
Laurinkodin johtaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook