Sivun toiminnot

Kisat menivät, urheilu jäi

Lauri 27 nettiin_Page_02_Image_0002.jpg

Urheilusta voisi keskustella tuomiopäivään saakka, varsinkin nyt MM-kisojen jälkitunnelmissa. Harva voi sanoa, ettei urheilu lainkaan kiinnosta. Vanhan neukkuvitsin mukaan NKP:n keskuskomitean pojat miettivät muinoin, että miksei Miss Neuvostoliitto pärjää koskaan ulkomaisissa kauneuskilpailuissa. Kumma juttu, olihan jokaisella kilpailuihin lähetetyllä ollut NKP:n jäsenkirjakin vähintään 40 vuotta!

Jos ei yhtä korkeiden, niin ainakin suurten odotusten keskellä elettiin yleisurheilun MM-kisoja edeltävä aika. Eniten odotukset kohdistuivat suomalaisurheilijoihin, jotka listattiin milloin missäkin julkkispörssissä. Luonnollisesti suomalaisten paineet olivat kovat, olivathan kyseessä kotikisat. Ja miten kävi? Tuliko voittoja? Ainakin tuloksia tuli, ja jatkavathan urheilijat kilpailemista seuraavissa ja taas seuraavissa kilpailuissa. Kisakrapulaa kärsiessä ja palautepohdintoja käydessä on hyvä muistaa, ettei homma tähän loppunut.

Yhteiskunnassamme kilpailusta on tullut keskeinen elementti. Sitä on sekä työssä että vapaa-ajassa. Kilpailu ei ole enää vain harvojen ja valittujen voimainkoetus, vaan siitä on tullut jokaisen menestystä haluavan velvollisuus. Voitto on tärkein, sen opettavat jo viihdeohjelmatkin. Tulos osoittaa sen, mihin rahaa kannattaa satsata. Satsaukselle odotetaan tietysti vastinetta, mikä vaikuttaa koko toiminnan sisältöön.

Näin on myös urheilumaailmassa. Sanalla "urheilu" tarkoitetaan nykypuheessa pääasiassa kilpaurheilua, jossa päällimmäisinä ovat taloudelliset intressit ja erilaiset menestystekijät. Tulosvapaa, perinteinen urheilu on vain liikuntaa. Urheilijalle maksetaan urheilusta, liikunnasta maksaa liikkuja itse. Olisiko aika vapauttaa urheilu rahan tuomista vääristymistä ja määritellä se toisenlaisten, sisällöllisten hyötyjen mukaan?

Vaikka kisat loppuivatkin, niin jotain vasta alkaa. Kesälomien jälkeen suomalaiset palaavat arkirutiiniensa pariin. Monien arjesta vievät osansa erilaiset urheiluharrastukset. Mielessäni ovat myös koululaiset ja heidän liikuntatuntinsa. Mikä onkaan parempi tapa hoitaa terveyttään, luoda hyviä ihmissuhteita ja oppia kestäviä arvoja — reiluutta, osallisuutta, joukkuehenkeä ja henkistä kestävyyttä — kuin liiasta kilpailusta vapaa urheiluharrastus?

Henri Järvinen
teologian opiskelija
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook