Sivun toiminnot

Niin kaunis on maa

Kuluneena kesänä on tullut pyörähdettyä maailman ympäri jo muutaman kerran — ja ihan ilmaiseksi. Matkakumppaneita on riittänyt, sillä ranskalaisen Yann Arthus-Bertrandin valokuvanäyttely Maa ilmasta tuntuu kiehtovan kaikenikäisiä.

Lapsi löytää kamelikaravaanin, sukeltavan valaan tai kylpeviä norsuja ja huomauttaa, kuinka nudistirannan ihmiset näyttävät katkaravuilta.

Aikuinen ihmettelee maailman kauneutta, monimuotoisuutta ja haavoittuvuutta. Ihminen on paljoudessaankin pieni, pienuudessaankin pelottava uhka ympäristölle ja itselleen.

Helikopterista kuvatut tulppaanipellot, moottoritien liittymät ja lentokentän kiitoradat ovat kuin abstrakteja maalauksia. Mutavyöryn hautaamien talojen ja maanjäristystuhojen joukosta silmiin osuu epätodellinen idylli: punainen mökki häikäisevän sinisessä merimaisemassa. Suomessa ollaan.

Kuvaan liitetty teksti kuitenkin muistuttaa, ettei tämänkään idyllin säilymisestä ole takeita. Matala Itämeri on herkkä ympäristömuutoksille ja tarvitsee nykyistä tehokkaampaa suojelua.

Merestä, järvistä, joista ja viime aikojen sateista nauttiville suomalaisille kerrotaan näyttelyssä myös, ettei puhdas vesi ole itsestäänselvyys. Joka viides ihminen maailmassa elää ilman puhdasta vettä ja 20 vuoden kuluttua kolme miljardia ihmistä kärsii vesipulasta, jollei mittaviin toimenpiteisiin ryhdytä.

Maa ilmasta -näyttely Lasipalatsin-aukiolla Helsingissä on avoinna 18.9. saakka ympäri vuorokauden.

kuva Yann Arthus-Bertrand
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook