Maan puhdistus siirtää asuinrakennuksen käyttöönottoa
Korson kirkon korjattavana olevan asuinrakennuksen käyttöönotto siirtynee ensi kevääseen. Vaikka rakennuksen onkin määrä valmistua lokakuussa, pihatöitä ei öljyn saastuttaman maan vuoksi saatane valmiiksi samaan aikaan.
Rakennuttajainsinööri Maija-Liisa Sahlbomin mukaan asuinrakennuksen urakasta ollaan erottamassa piha-alueiden kunnostus. Näin urakoitsija voi jatkaa työtä rakennuksessa. Työmaalla jatkuvat maa-alueen saastetutkimukset. Lopullisia pihatöitä asvaltointeineen ei voi tehdä ennen kuin saastunut maa on poistettu ja korvattu uudella.
Saastuneesta maasta on tehty ympäristösuojelulain edellyttämä ilmoitus Uudenmaan ympäristökeskukseen.

