Sivun toiminnot

Kun perheessä kasvaa murrosikäinen

Hanna Ripatti ja hänen poikansa Pietari miettivät, miten esimerkiksi kotiintuloajat ja tietokoneen käyttö muuttuvat, kun lapsi tulee murrosikään.

Murrosikä

Pietari, 15:

— Huomasin 5. ja 6. luokalla, että mielialani ailahteli. Välillä olin raivoissani, välillä masentunut ja välillä oli ihan mukavaakin. Äiti kertoi, että se liittyy murrosikään.

Murrosiässä vanhemmissa ärsyttää kaikki! He ovat niin pihejä kaikessa ja tarkkailevat minua koko ajan. Kyselevät, missä olen ollut. Ja aina pitää ostaa halvimmat farkut tai alennuksesta.

Hyvää murrosiässä on, että minulle annetaan enemmän vastuuta ja saan kuukausirahaa enemmän kuin ennen. Mielipiteeni otetaan huomioon, kun päätetään esimerkiksi lähdemmekö jouluna Lappiin mökille vai emme. Ja minun annetaan nykyään mennä vapaammin.

 

Hanna-äiti, 43:

— Tajusin Pietarin murrosiän tulleen, kun huomasin hänen luisuvan henkisesti otteestani: kaikki enää ollutkaan niin, että äiti tietää. Se pelotti, mutta samalla oli ihanaa löytää nuoresta ihminen, joka ei toimikaan juuri niin kuin minä haluaisin. Uuden ihmisen löytyminen on äärimmäisen jännittävää.

Ärsyttävää murrosikäisessä on ylimielisyys ja itsetietoisuus. Nuori unohtaa tahallaan ymmärtämisen ja puhumisen tason. On tosi ärsyttävää, kun suututtuani minulle vaan heitetään, että "sori bob".

Kotiintuloajat

P: — Meillä ei ole kellonlyömää, jolloin pitää tulla kotiin, mutta minun pitää ilmoittaa aina missä olen. Arkena menen nukkumaan kymmeneltä, muuten en jaksaisi herätä kouluun. Tietysti viikollakin olisi kiva valvoa myöhään, jos on jotain hirveän jännittävää ja kivaa — mutta yleensä ei ole.

Ä: — Meillä ei ole varsinaisesti sovittua kotiintuloaikaa, vaan tilannekohtainen aikataulu. Pietarilla ja hänen kavereillaan ei ole — ainakaan vielä — sellaista kulttuuria, että he hakeutuisivat kaduille hengailemaan, vaan he kyläilevät toistensa luona. Tunnen lähestulkoon Pietarin kaikkien kavereiden vanhemmat ja se auttaa kasvatusasioissa, esimerkiksi juuri kotiintuloaikoja sovittaessa.

"Kun kaikki muutkin saavat"

P: — Olen tietysti sanonut vanhemmille, että miksi en minä saa, kun kaikki muutkin saavat. He suhtautuvat siihen aika nihkeästi ja sanovat, että toisten vanhemmat tekevät niin, mutta meillä on omat säännöt.

Ä: — Kun Pietari vetoaa siihen, että kaikki muutkin saavat, kysyn, että saavatko. Sitten soitan vanhemmille ja kysyn, onko asia niin. Vaatii pokkaa vetää erilainen raja kuin muilla. Pelottaa, että mitä jos Pietarin kaverit eivät enää haluakaan tulla meille.

Raha

P: — Minä saan kuukausirahaa. Ainahan enemmän haluaisi, mutta olen saanut mitä olen tarvinnut. Vaatteita ei tarvitse ostaa itse, mutta jos haluan esimerkiksi mp3-soittimen, sitä en niin vaan saakaan. Rahan käytöstä tulee riitaa meillä aika usein.

Ä: — Pietarilla on kuukausiraha, joka on yhdessä mietitty. Mutta me autamme rahallisesti aina, kun Pietari tarvitsee. Jos ostos on ihan älytön, autamme vähemmän, jos järkevä, autamme enemmän.

Tietokone

P: — Usein vanhemmat valittavat, että olen tietokoneella liian kauan. Mutta melko hyvin itse tiedän, että nyt olisi jo aika lopettaa, jos olen ollut koneella monta tuntia putkeen. Ennen kone piti laittaa kiinni heti, mutta nyt kun olen tullut isommaksi, voin jatkaa pelin loppuun.

Ä: — Rehellisesti sanottuna meillä ei ole tietokoneen käyttörajoja ollenkaan. Ennemminkin me luotamme, että Pietari itse tietää rajat. Tottakai olemme puhuneet netin vaaroista, mutta luotamme tässä puheyhteyteen Pietarin kanssa. Toisaalta pojan ei pitäisi joutua siihen tilanteeseen, että hän itse kontrolloi itseään. Mutta hän on koneen käytössä niin taitava, että vanhemmilta menee usein sormi suuhun.

Alkoholi ja tupakka

P: — Tupakointi on tyhmää, ei siitä ole mitään hyötyä. Olen maistanut, eikä se kiinnosta. Räkäkännien vetäminen ei ole kivaa. On kai se aika miehekästä, mutta turhaa. Olen jäänyt kiinni alkoholin käytöstä. Keskustelimme siitä rakentavasti, mutta en minä missään kännissä ollut.

Ä: — Alkoholi- ja tupakka-asioissa kannattelee se työ, mikä on tehty ennen murrosikää: puheyhteys, side lapseen. Kokeilut täytyy kääntää kokemuksiksi. Tietysti niitä haluaisi lykätä niin myöhäiseksi kuin mahdollista. Sitä, että nuoret eivät voi käyttää alkoholia, olemme perustelleet fysiologisella syyllä: nuoren maksa ei vielä polta alkoholia. Mutta olemme mieheni kanssa sitä mieltä, että tervetuloa kaikki murrosikään liittyvät kokemukset. Asiat on otettava asioina ja käytävä läpi.

"Vaatteet on mun aatteet"

P: — Saan päättää itse pukeutumisestani, ei siihen puututa. Paitsi tietysti jos olen menossa juhliin uimashortseissa.

Ä: — Vanhempien täytyy puuttua nuoren pukeutumiseen. Jos pukeutumisesta tai yleensä ulkonäköön liittyvistä asioista taistelemalla saadaan murrosikäisen aggressiot purettua, on se aika kesyä! Siitähän pitäisi olla helpottunut ja tyytyväinen.

Yksin kotona

P: — Haluaisin jäädä yksin kotiin viikonlopuksi, mutta se on vähän hankalaa, kun minulla on kaksi pikkuveljeä ja hekin haluaisivat sitten jäädä. Olisi kivaa olla omassa rauhassa. Minusta 15-vuotias voisi jo jäädä viikonlopuksi yksin kotiin. 13-vuotias voisi olla ehkä illalla itsekseen muutamia tunteja, kun vanhemmat ovat poissa kotoa.

Ä: — Pietari on halunnut olla kotona yksin viikonlopun. Viimeksi kun asia oli esillä, päätös oli, että ei vielä yksin. Mietitytti, että särkyykö jotain, jos emme luota poikaan.

Kotityöt

P: — Kuukausirahaan sisältyy se, että minun täytyy viedä lehdet paperikeräyslaatikkoon sekä pullot ja lasipurkit keräykseen. Joskus tyhjennän tiskikoneen, mutta se ei ole mikään säännöllinen tehtävä.

Ä: — Meillä ei ole mitään demokraattista työnjakoa. Kotitöiden jakaminen on paremminkin toisen auttamista, ystävällisyyttä ja rakkauden osoittamista. Murrosikäistä pitää myös passata. Kun murrosikäistä ei enää hellitä niin kuin pientä lasta, on passaaminen hellyydenosoitus: Teenkö toisen voileivän? Otatko lisää maitoa? On huolehtimista, että pääasiassa äiti ja isä tekevät kotityöt. Ettei nuori joudu kasvamaan liian aikaisin aikuiseksi.

Rumia sanoja

P: — Olen joskus puhunut rumasti vanhemmilleni, sitä pitäisi vähentää. Lähinnä suuttuessa tulee kirosanoja. Ei minulle kiroilusta tule erityistä huonoa oloa, mutta jos olen sanonut pahasti, pelottaa, mitä rangaistuksia siitä tulee. Mutta on hyvä, että saa purkaa kiukkua ulos.

Ä: — En aluksi puuttunut siihen, että lapset puhuivat rumasti. Hymistelin vain tyypillisesti, että "se kuuluu tuohon ikään". Loukkaannuttuani tajusin, että rumasti ei saa puhua, oli murrosikä tai ei. Se loukkaa ja satuttaa myös äitiä.

Seurustelu

P: — En seurustele. Tyttökaveri voisi jäädä yöksi kotiini ehkä silloin, jos olisimme seurustelleet kauan, puoli vuotta ainakin, ja olisin esitellyt hänet vanhemmilleni. Sukupuoliasioista emme ole hirveästi kotona keskustelleet, eikä enempää tarvitsekaan. Terveystiedon tunneilla koulussa olen saanut tietoa niistä asioista.

Ä: — Emme ole vielä joutuneet miettimään, mitä tehdä, jos Pietarin tyttöystävä haluaisi jäädä yöksi meille. Odotan sitä mielenkiinnolla, kun asia on ovella. Ei minulla ole vielä valmista vastausta, varmaan se pitää miettiä tilannekohtaisesti. Alkoholin ja huumeet voi kieltää, mutta ei toisesta tykkäämistä.


Nina Riutta
kuvat Maria Lähteenmäki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook