Sisäinen pukeutuminenkin tärkeätä
Riitta Eloranta (VL 4.8.) kantaa huolta nuorten pukeutumisesta jumalanpalveluksissa ja kehottaa kirkon työntekijöitäkin neuvomaan nuoria tässä. Kirjoittaja on kyllä oikeassa viitatessaan siihen, että jumalanpalvelus on seurakunnan jokaviikkoinen juhlatilaisuus ja siinä, että juhlan tuntuun voi vaikuttaa myös pyhävaatetus.
Pyhävaatetusta tähdellisempää on mielestäni kuitenkin, että messuun tai muuhun jumalanpalvelukseen tullaan sisäisesti nöyräksi virittäytyneenä. Se auttaa keskittymään sanankuuloon, virsiin, rukouksiin ja ehtoollisen sakramenttiin. Ja tämä kaikki yhdessä lähimmäisten kanssa, siis seurakuntayhteydessä.
Messussa Herramme hoitaa meitä sanallaan varmaan silloinkin, kun emme ole oikein jaksaneet valmistautua tilaisuuteen, mutta "hoitotulos" on parempi, kun keskitymme kunnolla jumalanpalvelukseen ja sen eri osiin.
Varsinkin pappien kannattaisi aina silloin tällöin opettaa seurakuntalaisilleen, mitä messun eri osat latinan- ja kreikankielisine lisukkeineen todella tarkoittavat. Tradition alta paljastuu kiinnostavaa tietoa. Näin on muun muassa Rekolan seurakunnassa joskus tehtykin.

