Niin Elvis Presleyn, Johnny Cashin, Aretha Franklinin, kuin miltei kaikkien muidenkin amerikkalaisten kevyen musiikin pioneerien lapsuudessa on yksi yhdistävä tekijä: rakkaus musiikkiin gospelin ja varhaisten kirkonmenojen kautta.

Vuonna 1930 syntynyt Ray Charles Robinson koki ensin veljensä kuoleman ja sen jälkeen sokeutumisen vain 6-vuotiaana. Musiikista tuli hänen elämänsä suuri asia Shilohin baptistikirkossa pidettyjen jumalanpalvelusten ja toisaalta maalaiskauppaa pitäneen isähahmon ja pianistin, Wylie Pitmanin ansiosta.

Ray Charlesista tuli orkesterinjohtaja, sovittaja, säveltäjä, pianisti, klarinetisti, saksofonisti ja sielukas laulaja. Ehkä kaikkein merkittävintä hänen urallaan oli yhdistää 1950–1960-luvuilla toisiinsa gospel ja blues.

Suuri yleisö janosi sellaisia kappaleita kuin Hallelujah I Love You So ja saarnan rakennetta noudattava What´d I Say, mutta kiihkeimmät uskonnolliset ryhmät nousivat takajaloilleen. Myös I Got A Woman oli alkujaan spirituaali, johon tunnettu naistenmies teki itselleen sopivammat ja maallisemmat sanat. Charlesin sanottiinkin tekevän kirkkolauluista baarien ja yökerhojen tanssimusiikkia.

Vasta suomennetussa, alun perin jo vuonna 1968 julkaistussa omaelämäkerrassaan Ray Charles omin sanoin (Johnny Kniga 2005) Charles pohdiskelee elämäänsä ennen kaikkea muusikkona. Vuonna 2004 kuollut Charles levytti kaikkea mahdollista kantrista perinteisempään popmusiikkiin ja sai viimeisen Grammy-palkintonsa postuumisti.

Mustien aikalaistensa tapaan Charles joutui kokemaan myös jatkuvaa rotusyrjintää. 1950-luvulla hän teki historiallisen ratkaisun ja perui Georgian esiintymisensä rotuerottelun vuoksi. Osavaltio julisti Charlesille esiintymiskiellon, joka kumottiin vuonna 1979 ja häneltä pyydettiin julkisesti anteeksi. Samalla Charlesin tunnetuksi tekemästä Georgia On My Mind -kappaleesta tuli Georgian virallinen kansallislaulu.