Punakantinen, rippikouluista ja seurakunnan nuortenilloista tuttu Nuoren seurakunnan veisukirja on jo aikuinen — täyttihän se tänä vuonna 35 vuotta. Ensimmäinen siitä veisannut sukupolvi on nyt jo viisikymppisiä. Juhlavuoden kunniaksi kirjasta on julkaistu kahdeksas laitos. Samalla kirjan sisällöstä on uusittu puolet.

Juhlavuoteen osuu myös uunituore Tilkkutäkki-levy, jolla tunnetut artistit esittävät nuoren seurakunnan veisuja. Mukana ovat muun muassa PMMP, Mariska, Samuli Edelman ja Jonna Kosonen.

Levylle valitut kappaleet ovat punaisen kirjan tutuimmasta päästä. Uuden tulkinnan saavat esimerkiksi Kirkossa, Lapsuuden usko, Me saamme kasvaa ja Tilkkutäkki.

Tuotantojohtaja Pekka Ruuska Warner Music Finlandista kertoo, että levylle otettavat laulut valittiin epävirallisen galluptuloksen pohjalta. Suosikkilistoja kyseltiin kirkon nuorisotyön ohjaajilta, joille riparilaulut ovat työtä.

Ruuskan mukaan levy on suunnattu rippikoulu- ja seurakuntanuori-ikäisille. Nostalgiaa etsivien vanhempien kannattaa suhtautua sovituksiin ennakkoluulottomasti. Kohderyhmä näkyy myös artistivalinnoissa.

— Levylle on haluttu nuorekas linja, eli esiintyjiksi ei otettu ketään vanhan liiton gospelnimiä. Linjaa kuvaa hyvin se, että levyllä esiintyy Mikko Leppilampi, ei hänen isänsä Jukka.

Ruuskan mukaan levyllä esiintyvillä artisteilla on hyvin erilaisia taustoja. Mukana on sellaisia, jotka ovat olleet aktiivisia seurakuntanuoria, mutta myös niitä, jotka eivät ole rippikoulua käyneet.

— Artistien erilaiset taustat eivät ole ongelma. Ei meillä ollut ajatusta testata kenenkään sitoutumista. Riitti, kunhan halusi laulaa näitä, Ruuska toteaa.

— Molemminpuolisen suvaitsevaisuuden hengessä tätä levyä on tehty.

Ripari synnytti rokkarin

Pekka Ruuska itse on sanoittanut ja yhdessä Jaakko Löytyn kanssa säveltänyt levyllä kuultavan Kuljeta ja johda -kappaleen. Laulu on ollut Nuoren seurakunnan veisukirjan vakioaineistoa jo kauan, samoin kuin Ruuskan tekemä Anna mun etsiä.

— En olisi lauluja tehdessäni uskonut, että niistä tulee kestohittejä, mutta tietysti olen kiitollinen niiden suosiosta. Anna mun etsiä on syntynyt lauluntekijän urani alkuhämärissä, ja olen vähän hämmentynyt siitä, että se elää edelleen. Kuljeta ja johda edustaa jo ammattimaisempaa ja tietoisempaa tekemistä.

Ruuskalle rippikoululla ja erityisesti punaisen kirjan veisuilla oli aikoinaan kauaskantoisia seurauksia. Hän epäilee, ettei olisi nykyisessä ammatissaan ilman niitä.

— Rippikoulu sytytti minut populaarimusiikille. Siellä minun elämääni tuli kitara. Olin siihen asti ollut kiltti kotipoika, mutta riparilla rokki alkoi kiinnostaa. Aiemmin olin soittanut klarinettia ja kirjoitellut juttuja. Riparin jälkeen elämässäni yhdistyivät kitara, laulu ja kirjoittaminen, ja se oli minulle räjähtävä yhdistelmä.

Ruuska kävi rippikoulun vuonna 1973 Merilän leirikeskuksessa Sipoossa. Punainen veisukirja oli tuolloin kolmevuotias lapsonen.

— Lapsuuden uskoa laulettiin jo silloin. Suosittuja olivat myös Swing low ja Vie vuorille tää viesti, Ruuska muistelee.

— Totta kai rippikoulu oli minulle myös vahvasti hengellinen kokemus. Musisointi ja hengellisyys kulkivat yhdessä. Sitoutuminen seurakunnan toimintaan laajeni rippikoulun jälkeen nopeasti musiikkiin Livingstone-yhtyeen myötä.

Äänestä paras nuoren seurakunnan veisu!

Ahaa-elämyksiä

Juha Tapio suhtautui alun alkaen vähän epäillen nuoren seurakunnan veisujen levyttämiseen. Entisen aktiivisen seurakuntanuoren ja gospelmuusikon näkökulmasta monet lauluista tuntuivat kerta kaikkiaan kuluneilta.

— Ne, jotka eivät tunteneet näitä ennestään, olivat paljon enemmän innoissaan levystä. Myönnän nyt, että he olivat oikeassa. Uusien versioiden myötä monet lauluista herättivät minussa ahaa-elämyksiä. Osa niistä on päässyt ihan uudella tavalla oikeuksiinsa.

Tapio laulaa levyllä Pekka Ruuskan ja Jaakko Löytyn tekemän Kuljeta ja johda. Laulu oli hänelle ennestään tuttu; ei niinkään rippikoulusta kuin omilta aivan ensimmäisiltä keikoilta.

Rippikoulun Tapio kävi vuonna 1989 Ylistaron seurakunnassa. Rippileirillä hän oli Lapissa.

— Se oli vanhaa hyvää aikaa, jolloin leirit kestivät kaksi viikkoa. Ensimmäisen viikon jälkeen kaikilta olivat jo roolit jääneet nurkkaan.

Tärkeintä leirillä oli Tapion mielestä yhdessä tekeminen ja yhteishenki. Hienoa oli myös irrottautuminen normaalista arkielämästä. Laulaminen kuului vahvasti yhdessäoloon ja loi tunnelmaa, mutta jälkeenpäin Tapio ei muista minkään lauluista nousseen ylitse muiden.

— Ripari on jäänyt minulle mieleen vahvana tunnekokemuksena. Tuohon aikaan olin itse hengellisen heräämisen kourissa ja kuvittelisin olleeni keskimääräistä innokkaampi oppilas.

Aika pysähtyy

Gimmel-yhtyeestä tutuksi tullut Jenni laulaa levyllä Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen Onneni on olla Herraa lähellä. Virsikirjastakin löytyvä laulu on hänelle tuttu jo lapsuudesta. Sitä laulettiin sekä kirkossa että koulussa, ja toki myöhemmin myös riparilla.

— Se on aina ollut mukana elämässäni, mutta nyt vasta tutustuin ensimmäistä kertaa kunnolla siihen, mitä siinä oikein sanotaan. Sanathan ovat tosi hyvät. Rakensimme dramaturgisen kaaren, joka nostaa sanat ja tarinan pintaan. Sitä ei siis lauleta niin kuin virsiä perinteisesti on laulettu.

Jenni kertoo, että laulu imaisi hänet mukaansa seesteiseen tunnelmaansa.

— Aika pysähtyy, kun pohtii omaa suhdetta ylempään voimaan.

Jenni kävi rippikoulun vuonna 1997 Kuopiossa. Uskonnollinen pohdinta tai opetus eivät ole hänen muistoissaan päällimmäisinä.

— Leiri oli enemmän yhteistä tekemistä. Se ei antanut niinkään hengellisiä eväitä, vaan opetti selviytymään sosiaalisissa tilanteissa. Minulla oli nuorena huono itsetunto, joten paljon energiaa meni uusiin ihmisiin ja tilanteisiin sopeutumiseen.

— Jälkeenpäin ajattelen, että ripari oli silti hieno kokemus. Vaikka tunsinkin ahdistusta, se kasvatti minua, Jenni miettii.

— Tärkeää silloin oli myös ihastuminen. Eräästä leirin isosesta tuli ensimmäinen poikaystäväni.

Ilman ennakkoluuloja

Olavi Uusivirta lähti laulamaan rippikoululauluja ennakkoluulottomin mielin. Uusivirran omaan henkilöhistoriaan laulut eivät ole kuuluneet. Hän ei ole koskaan ollut kirkon jäsen, eikä hänellä ole omasta mielestään koskaan ollut minkäänlaista suhdetta kirkkoon.

— Suhde Jumalaan ja suhde kirkkoon ovat eri asioita ja loppujen lopuksi melko kaukana toisistaan. Koen henkilökohtaisen jumalasuhteen ja hengellisyyden sinänsä merkityksellisempänä kuin suhteen instituutioon. Mutta ymmärrän myös niitä, joille on tärkeää se yhteisöllisyys, jota he kirkon ja seurakunnan kautta kokevat.

— Olen keskustellut tästä paljon kirkkoon kuuluvien ystävieni kanssa. He tuntuvat olevan jäsenyyteensä suurin piirtein tyytyväisiä, vaikka jotakin kritisoitavaakin aina löytyy.

Rippikoulu kuuluu niin vahvasti suomalaiseen nuorisokulttuuriin, että myös kirkkoon kuulumattoman oli helppo eläytyä riparilaulujen maailmaan.

— Riparimeininki on minulle sillä lailla tuttua, että kävin kavereideni rippileireillä ja konfirmaatioissa. Osa ystävistäni puolestaan kävi Prometheus-leirin, mutta itse en aikatauluongelmien vuoksi päässyt sillekään.

Olavi Uusivirran laulettavaksi osui Tuu mun vaimoksen, joka on tekijänsä Teppo Nuorvan esittämänä tullut radiostakin tutuksi.

— Se on aika suorasanainen laulu, joten varoin ylitulkitsemasta sitä. Lisää merkitystä ja syvyyttä tulkintaani tuli sen jälkeen kun kuulin, että Nuorva sävelsi laulun häälahjaksi entiselle vaimolleen.