Sopivasti koulujen kesälomien lähestyessä loppuaan on Helsingin Sanomien yleisönosastossa käyty keskustelua uskonnonopetuksesta.

Keskustelun aihe, pitäisikö oppilaan oman uskontokunnan mukainen uskonnonopetus korvata kaikille yhteisellä eettisellä opetuksella, on iänikuinen. Sen tekee kuitenkin ajankohtaiseksi maailman ja myös suomalaisen yhteiskunnan muutos: monikulttuuristuminen ja siitä aiheutuvat haasteet ja ongelmat.

Jotkut vanhemmat jättävät joko arkuuttaan tai suvaitsevaisuuden nimissä lapsensa vaille perustietoja omasta uskonnostaan. Taustalla oleva ajatus ehkä on, ettei lasta manipuloitaisi mihinkään, vaan tämä saisi itse ottaa selvää ja valita. Valitettavasti näin tehdessään vanhemmat tekevät lapsistaan kuitenkin kielitaidottomia erilaisten maailmankatsomusten markkinoilla. Riski ajautumisesta erilaisiin ääriryhmiin tai henkiseen juurettomuuteen kasvaa tietämättömyyden myötä.

Ajatus uskonnonopetuksen korvaamisesta yhteisellä eettisellä opetuksella voi kenties äkkiseltään tuntua hyvältä. Todellisuus on kuitenkin toinen. Vaikka maailman uskonnoissa ja elämänfilosofioissa on paljon yhteistä, ei ole olemassa yhtä arvovapaata, kaikille yhteistä maailmankuvaa. Yhteisen aineksen lisäksi myös ihmisten ja uskontojen erilaisuus on otettava todesta, muuten on vaikea oppia todellista suvaitsevaisuutta.

Uskonnot ovat myös ja ennen kaikkea paljon muutakin kuin kokoelma eettisiä sääntöjä: ne ovat tapoja elää, katsoa ja ihmetellä maailmaa. Jos ei lainkaan tunne omaa perinnettään eikä ole esimerkiksi koskaan käynyt kirkossa, on vaikea ymmärtää toisinuskovia. Vahva oma identiteetti, johon sisältyvät perustiedot ja myös jonkinlainen kokemus omasta uskonnosta, on perusta, joka tekee myös tutustumisen toisin ajatteleviin ja uskoviin paljon helpommaksi. Edellytyksenä kuitenkin on, että oma identiteetti sallii myös kriittisen ajattelun ja kysymysten tekemisen.

Uskonnonopetus on muuttunut paljon niistä ajoista, jolloin itse kävin koulua. Ajatus, että uskonnonopetus karsinoisi oppilaita ryhmiin, on aikansa elänyt. Nykyaikaiseen uskonnonopetukseen kuuluu keskustelu ja tutustuminen myös toisiin uskontoihin. Ellei kuulu, on vika opettajassa, ei oppiaineessa.