Palattuani lomanpätkältäni luin Heimo Kaidankankaan kirjoituksen Tikkurilan pappien kiireistä (VL 2.6.) ja Kari Mansikan asiallisen vastauksen (VL 9.6.).

Olen myös omasta puolestani pahoillani, että seurakuntalainen, joka on tullut tapaamaan päivystävää pappia, ei olekaan kunnolla tavannut häntä papin kiireiden tähden. Totta kai me Tikkurilassa tähtäämme siihen, että pappi päivystää silloin kun hänen on ilmoitettu päivystävän. Uskonkin, että ne pari tapausta, jotka Kaidankankaan kohdalle sattuivat, ovat poikkeuksia.

On väärin, ettei Kaidankangas saanut vastausta toimintaa koskeviin kysymyksiinsä. Meillä toimintaa koskevat kyselyt ohjataan kyseisestä toiminnasta vastaavalle papille jatkotoimenpiteitä ja yhteydenottoa varten. Systeemi on pääosiltaan toiminut.

Ymmärrän hyvin, ettei Kaidankangas ole viihtynyt sellaisissa pienryhmissä, joissa "sympatiseerataan kaatajapappeja". En minäkään sellaisissa viihtyisi. Ehkä Tikkurilassa täytyy tästä lähtien sopia jokaisen uuden papin kanssa, että hän ottaa kontolleen yhden raamattupiirin ennen kuin hän täyttää kalenterinsa oman työmuotonsa tiimeillä.

Teologeina papit ovat perehtyneet tieteelliseen raamatuntutkimukseen ja systemaattiseen teologiaan. Heillä on edellytykset nähdä, miten kirkon oppi nousee Raamatun pohjalta ja miten Raamatun väärintulkinnat synnyttävät hurmahenkisyyttä, sisäänpäinkääntyneisyyttä ja lahkolaisuutta.

Kymmenen vuotta ilman kunnollista seurakuntayhteyttä on paha asia. Toivon, että tämä kohtalo ei masenna Kaidankangasta eikä muitakaan, joilla on hengellinen ikävä. Jos ei muu auta, lähtekää itse perustamaan pienryhmiä, jotka teitä ruokkivat.