Sivun toiminnot

Vanhoilla soittimilla kuulostaa aidommalta

Vantaan Barokissa esitetään tänä vuonna Bachin suvun musiikkia. Barokkiyhtye Opus X soittaa tapahtumassa J. S. Bachin pojan sävellyksiä alkuperäisillä soittimilla.

Petri Tapio Mattsonin luotsaama Opus X on yksi Vantaan Barokin Bach-teemaviikon esiintyjistä. Barokkiorkesterin vierailevana esiintyjänä on fortepianoa soittava Miklos Spanyï.

Orkesterin konserttiohjelmassa Pyhän Laurin kirkossa on kolme Johann Sebastian Bachin vanhimman pojan Carl Philipp Emanuel Bachin sävellystä. Mattson pitää häntä omaleimaisena persoonana, joka uudisti musiikin tyylisuuntaa 1700-luvun puolivälissä.

— Hän loi arkkitehtoniseen ja polyfoniseen barokkimusiikkiin uudenlaista tunnetta, jonka vuoksi sitä kutsuttiin tunteelliseksi tyyliksi. Esimerkiksi Mozart ja monet muut sen ajan säveltäjät pitivät häntä isähahmonaan, Mattson kertoo.

Opus X on tehnyt muutaman vuoden ajan yhteistyötä Suomessa jo pitkään asuneen unkarilaissyntyisen Spanyïn kanssa. Hän on kansainvälisesti tunnettu vanhojen kosketinsoitinten asiantuntija, joka on tehnyt useita kymmeniä barokkilevytyksiä ja konsertoi jatkuvasti ulkomailla.

— Meillä on tarkoituksena levyttää yhdessä kaikkiaan seitsemän albumillista Carl Philipp Emanuelin musiikkia. Ensimmäinen niistä tehtiin keväällä ja toisen pitäisi ilmestyä loppuvuodesta, joten siinä riittää urakkaa.

Vanhat soittimet käytössä

Vanhan musiikin yhtye ja orkesteri Opus X perustettiin vuonna 1995 sen viulistina ja taiteellisena johtajana toimivan Petri Tapio Mattsonin aloitteesta. Kokoonpano esiintyy enimmäkseen pienimuotoisena kamariyhtyeenä, mutta silloin tällöin myös isommassa orkesterimuodossa.

Opus X:n jäsenet ovat opiskelleet vanhan musiikin eurooppalaisten huippuosaajien johdolla. Ajatuksena on soittaa barokkimusiikkia alkuperäisillä soittimilla, koska nykysoittimilla se ei kuulosta yhtä aidolta.

— Tällä hetkellä Carl Philipp Emanuel Bachin tuotanto on meillä tärkeimmällä sijalla, mutta pyrimme esittämään myös muiden sen ajan säveltäjien musiikkia, Mattson sanoo.

Barokkimusiikin johtavia maita ovat Hollanti, Englanti, Saksa ja Ranska. Mattsonin mukaan Suomessakin on jo useita korkeatasoisia barokkiyhtyeitä ja –orkestereita. Opus X:n lisäksi Mattson on ollut mukana Helsingin barokkiorkesterissa, Kuudennen kerroksen orkesterissa ja muissa pienemmissä kokoonpanoissa.

Bachia erilaisina versioina

Ainoana festivaalina Suomessa barokkimusiikkiin erikoistunut Vantaan Barokki järjestetään 7.–13.8. 2005 kolmannentoista kerran. Tapahtuman teemana on tällä kertaa Bachin suvun musiikki.

Johann Sebastian Bachin syntymästä on kulunut 320 vuotta, ja festivaalilla kuullaan barokin ajan suurimman säveltäjän tunnetuimpia teoksia, mutta myös pienempiä, vähemmän esitettyjä teoksia. Lisäksi runsaassa ohjelmatarjonnassa on Bachin poikien ja muiden sukulaisten sävellyksiä.

Vantaan Barokin ohjelmassa on 16 konserttia. Konserttipaikkoina ovat Pyhän Laurin kirkko ja Tikkurilan Jokisali. Festivaalin tärkein tukija on Vantaan kaupunki, muita tukijoita ovat muun muassa Vantaan seurakunnat, Vantaan Energia, Ilmailulaitos, opetusministeriö ja valtion säveltaidetoimikunta.

Marjo Kytöharju
kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook